Motivaatiohaasteita

Syksyn 2014 TokoTehiksen kausi on tullut päätökseen. Viimeiset yhteiset treenit treenailtiin Mari Leiviskän koutsaamana. Jokainen koirakko keskittyi omiin ongelmaliikkeisiinsä ja kaikki saivatkin Marilta neuvoja kuinka päästä treeneissä eteenpäin. Meillä Iisin kanssa on tällä hetkellä haastavia liikkeitä nouto, jäävät, kaukokäskyt ja tunnistusnouto. Todella paljon treenattavaa siis. Toisinaan tuntuu, että tietyissä liikkeissä ei vain edisty, vaikka treenaisi kuinka.  Tai sitten se treenien osaaminen ei siirry sinne kisasuoritukseen asti. Tämä on aika turhauttavaa. Esimerkiksi noudoissa on ylemmissä luokissa paljon pisteitä kiinni, ja jos koira ampuu kapulaan jokaisessa noudossa tassut edellä äristen kiinni, niin tuleehan siitä todella typeriä pistemenetyksiä varsinkin arvokisoja ajatellen.

Noutoa olemme siis tehneet paljon palasina ja alun ennakoinnin kapulan heiton jälkeen olemme saaneet jo varsin hyvin pois, mutta edelleen koira menee kapulalle rumasti. Ja tätä nostoa korjatessa olen nyt saanut palautusvauhdin hidastumaan, kun palaute rumasta nostosta on tullut koiralle liian myöhään. Tässä tarvitaan ohjaajalle nopeampaa reaktiokykyä ja mustavalkoisuutta siihen mikä on hyvä ja mikä huono nosto.

Marin treenien jälkeen oli hyvä mieli, kun lopulta ymmärsin mikä siinä meidän noudossa on pielessä. Nyt on nimittäin viime viikkoina ollut monet sellaiset treenit, joista olen lähtenyt kotiin turhautuneena, masentuneena tai jotenkin muuten vain pettyneenä. Harmittaa, kun ei saa hyvistä neuvoista ja treeni-ideoista huolimatta opetettua koiralle jotakin asiaa. Tai vaikka toistoja ja variaatioita liikkeeseen saisikin paljon, tulee silti kausia, kun edistystä ei tule. Nämä ovatkin niitä hetkiä, kun oma motivaatio punnitaan. Miksi treenaan tokoa? Miksi lähden tänäänkin kylmään halliin seisomaan moneksi tunniksi työpäivän jälkeen? Miksi mieluummin lenkitän koiraa räntäsateessa ja pilkkopimeässä, kuin että istuisin kotisohvalla telkkarin edessä? Miksi ajan kisojen ja treenien perässä ympäri etelä-Suomea? Miksi käytän rahani kalliisiin valmennuksiin, koirien hierontaan, loimiin ja lisäravinteisiin? Miksi asuntoni on arkipäivinä kuin pyörremyrskyn jäljilta, kun en ehdi käyttää aikaani siivoamiseen, kun on taas ne treenit? Miksi ilmoitan kerta toisensa perään ystäville, että sori emmä taaskaan pääse, kun on kisat/treenit/koiratapahtuma/talkoot jne?

Haluan kuitenkin pitää kiinni niistä hurjista unelmista, jotka olen meidän tokoilun päämääräksi asettanut. Ne unelmat ovat niin hienoja ja tavoittelemisen arvoisia, että niiden eteen olen valmis tekemään töitä koirani kanssa. Minua motivaatio-ongelmissa auttaa, kun  miettii hieman taaksepäin missä tilanteessa olimme vaikka kuukausi, puoli vuotta tai vuosi sitten. Oliko meillä silloin jokin ylitsepääsemätön ongelma, joka on jo nyt ratkennut? Eikö siis nytkin kannata jatkaa treenejä sillä se ratkaisu omiin treeniongelmiin on aivan varmasti olemassa, kunhan vain uskoo siihen.

Kehittyäkseen on harjoiteltava sinnikkäästi. Aluksi täysin mahdottomalta tuntuva asia tulee jonakin päivänä onnistumaan, kunhan on ahkera ja riittävän päättäväinen. Tästä esimerkkinä; aloitin keväällä oman fyysisen kunnon parannusprojektin.  Kongreettisia tavoitteita minulle oli mm. onnistua leuanvedossa. Ikinä elämässäni en ollut ”vetänyt leukoja”. Ensimmäiset kerrat tehtiin kuminauha-avusteisina ja näitä treenejä sitten tehtiin aika monta kuukautta. En voinut  aluksi olla ajattelematta, että ilman kuminauhaa en tule ikinä onnistumaan. Minulla ei ole riittävästi ominaisuuksia siihen, ei voimaa, ei tekniikkaa. Mutta niin vain sitkeä harjoittelu palkittiin ja nyt se ensimmäinen leuka ilman apuja jo menee. Tämä siis johdatuksena siihen, että kannattaa asettaa todellisia tavoitteita ja kulkea niitä kohden päämäärätietoisesti. Ennen kaikkea kannattaa tiedostaa positiivisen ajattelun voima – usko, että tulet onnistumaan.