Pieni pohdinta osaamisesta

Tiedätkö sen tunteen, kun jokin liike tai juttu ei vaan onnistu, ei sitten millään? Sen tunteen, kun päädyt yrittämään uudelleen ja uudelleen muuttamatta mitään (paitsi mahdollisesti omaa äänensävyä). Koska kyllähän se koira osaa tämän. Miksi helpottaisin, jos koira tietää, miten homma tehdään?

Entä tiedätkö sen tunteen, kun et sitten kuitenkaan saa ratkaistua ongelman ja jätät treenit sikseen? Lähdet kotiin ja tajuat jossain vaiheessa kotimatkaa miten sinun olisi pitänyt toimia. Silloin ainakin minulla syntyy mahtava treenisuunnitelma ongelman ratkaisemiseksi ja yhtäkkiä osaan pilkkoa ongelman pienemmiksi paloiksi.

Onneksi osaan kuitenkin nykyään lähes aina jo treenatessa pysähtyä ajattelemaan, mikäli jokin juttu ei vaan onnistu. Minua jää nimittäin kaivertamaan äärettömän paljon, jos treenit ajautuvat siihen, että painostan koiraa suorittamaan, vaikkei se selkeästi ymmärrä tehtävää. Mikäli treenaan porukassa ja tällainen tilanne syntyy, niin itse ainakin toivon, että treenikaverit puuttuisivat asiaan. Treenikavereilla ei tarvitse olla valmista ratkaisua ongelmaan. Riittää, että auttaa turhautunutta treenikaveria pysähtymään ja ajattelemaan, ennen kuin koiran epävarmuus kasvaa.

Aika usein näissä tapauksissa on kyse siitä, ettei koira tosiaankaan osaa tai ymmärrä annettua tehtävää. Joskus voi silti olla kyse siitä, ettei koira ole ihan skarppina ja aktiivisena, ja tämän takia suoritus ei vastaa koiran osaamistasoa. Näissä tapauksissa onkin hyvä kertoa koiralle, ettei tällainen peli vetele. Ongelmaksi muodostuu vaan se, että miten voimme erottaa osaamattomuuden ponnettomuudesta. Milloin voimme vaatia parempaa suoritusta ja milloin meidän pitää auttaa koiraa ja helpottaa tehtävää? Tässä pähkinä purtavaksi ensi vuodelle.

Treenitäyteistä uutta vuotta!

Motivaatiohaasteita

Syksyn 2014 TokoTehiksen kausi on tullut päätökseen. Viimeiset yhteiset treenit treenailtiin Mari Leiviskän koutsaamana. Jokainen koirakko keskittyi omiin ongelmaliikkeisiinsä ja kaikki saivatkin Marilta neuvoja kuinka päästä treeneissä eteenpäin. Meillä Iisin kanssa on tällä hetkellä haastavia liikkeitä nouto, jäävät, kaukokäskyt ja tunnistusnouto. Todella paljon treenattavaa siis. Toisinaan tuntuu, että tietyissä liikkeissä ei vain edisty, vaikka treenaisi kuinka.  Tai sitten se treenien osaaminen ei siirry sinne kisasuoritukseen asti. Tämä on aika turhauttavaa. Esimerkiksi noudoissa on ylemmissä luokissa paljon pisteitä kiinni, ja jos koira ampuu kapulaan jokaisessa noudossa tassut edellä äristen kiinni, niin tuleehan siitä todella typeriä pistemenetyksiä varsinkin arvokisoja ajatellen.

Noutoa olemme siis tehneet paljon palasina ja alun ennakoinnin kapulan heiton jälkeen olemme saaneet jo varsin hyvin pois, mutta edelleen koira menee kapulalle rumasti. Ja tätä nostoa korjatessa olen nyt saanut palautusvauhdin hidastumaan, kun palaute rumasta nostosta on tullut koiralle liian myöhään. Tässä tarvitaan ohjaajalle nopeampaa reaktiokykyä ja mustavalkoisuutta siihen mikä on hyvä ja mikä huono nosto.

Marin treenien jälkeen oli hyvä mieli, kun lopulta ymmärsin mikä siinä meidän noudossa on pielessä. Nyt on nimittäin viime viikkoina ollut monet sellaiset treenit, joista olen lähtenyt kotiin turhautuneena, masentuneena tai jotenkin muuten vain pettyneenä. Harmittaa, kun ei saa hyvistä neuvoista ja treeni-ideoista huolimatta opetettua koiralle jotakin asiaa. Tai vaikka toistoja ja variaatioita liikkeeseen saisikin paljon, tulee silti kausia, kun edistystä ei tule. Nämä ovatkin niitä hetkiä, kun oma motivaatio punnitaan. Miksi treenaan tokoa? Miksi lähden tänäänkin kylmään halliin seisomaan moneksi tunniksi työpäivän jälkeen? Miksi mieluummin lenkitän koiraa räntäsateessa ja pilkkopimeässä, kuin että istuisin kotisohvalla telkkarin edessä? Miksi ajan kisojen ja treenien perässä ympäri etelä-Suomea? Miksi käytän rahani kalliisiin valmennuksiin, koirien hierontaan, loimiin ja lisäravinteisiin? Miksi asuntoni on arkipäivinä kuin pyörremyrskyn jäljilta, kun en ehdi käyttää aikaani siivoamiseen, kun on taas ne treenit? Miksi ilmoitan kerta toisensa perään ystäville, että sori emmä taaskaan pääse, kun on kisat/treenit/koiratapahtuma/talkoot jne?

Haluan kuitenkin pitää kiinni niistä hurjista unelmista, jotka olen meidän tokoilun päämääräksi asettanut. Ne unelmat ovat niin hienoja ja tavoittelemisen arvoisia, että niiden eteen olen valmis tekemään töitä koirani kanssa. Minua motivaatio-ongelmissa auttaa, kun  miettii hieman taaksepäin missä tilanteessa olimme vaikka kuukausi, puoli vuotta tai vuosi sitten. Oliko meillä silloin jokin ylitsepääsemätön ongelma, joka on jo nyt ratkennut? Eikö siis nytkin kannata jatkaa treenejä sillä se ratkaisu omiin treeniongelmiin on aivan varmasti olemassa, kunhan vain uskoo siihen.

Kehittyäkseen on harjoiteltava sinnikkäästi. Aluksi täysin mahdottomalta tuntuva asia tulee jonakin päivänä onnistumaan, kunhan on ahkera ja riittävän päättäväinen. Tästä esimerkkinä; aloitin keväällä oman fyysisen kunnon parannusprojektin.  Kongreettisia tavoitteita minulle oli mm. onnistua leuanvedossa. Ikinä elämässäni en ollut ”vetänyt leukoja”. Ensimmäiset kerrat tehtiin kuminauha-avusteisina ja näitä treenejä sitten tehtiin aika monta kuukautta. En voinut  aluksi olla ajattelematta, että ilman kuminauhaa en tule ikinä onnistumaan. Minulla ei ole riittävästi ominaisuuksia siihen, ei voimaa, ei tekniikkaa. Mutta niin vain sitkeä harjoittelu palkittiin ja nyt se ensimmäinen leuka ilman apuja jo menee. Tämä siis johdatuksena siihen, että kannattaa asettaa todellisia tavoitteita ja kulkea niitä kohden päämäärätietoisesti. Ennen kaikkea kannattaa tiedostaa positiivisen ajattelun voima – usko, että tulet onnistumaan.

Kisamainen pari viikkoa sitten

Joulukuun puolessa välissä oli ohjelmassa kisanomainen treeni ja saatiin yolan kanssa meitä liikkuroimaan Jenni. Yolan kanssa tehtiin voittajan liikkeet läpi osittain avustettuna, lukuunottamatta kaukoja ja tunnaria.

Seuruu tuntui varsin mukavalta, perusasennotkin taisinolla ihan suht ok. Ainakaan Jenni ei erityisemmin niihin ollut kiinnittänyt huomiota.. Käännökset lienee myös ollut onnistuneet päätellen Jennin hyvä-kommenteista kesken seuruun.
Ruutu tehtiin helpotettuna ja Jenni kävi näyttämässä ruudun Yolalle. Y lähti ruutuun hyvällä vauhdilla, mutta annoin sille kuitenkin uuden ruutu-käsky metri-pari ennen ruutua. Loppuosakin meni ihan ok :)
Luoksari toteutettiin läpijuoksuna ja otin sen namiavulla perusasentoon. Tässä ensimmäisessä jätössä saatiin hqrmaasta irti haukumista, ei hyvä. Toisella jätöllä ok.
Liikkeestä istumisen Yola tarjosi maahan menon ja toisilla kerroilla rupesi kovasti ennakoimaan. Itse olen hieman sekasin käskyjen osalta jotta mitä käyttäisin.. olen todennut SeiS ja iStu -käskyjen olevan tod.näk yolan korvaan niin saman kuuloiset ässän suhinoiden kanssa, että olen istumiseen ruvennut sisään ajamaan uutta käskyä. Joten nyt en sitten tiedä kumpaa käyttäisin itse liikkeessä :D
Sitten vielä noudot..metallin päätin ottaa mukaan vaikka se(kin) vaiheessa on. Lähti hyvällä vauhdilla kapulalle ja otin sen lelulle metrin parin palautuksen jälkeen.  Hyppynouto kanssa ihan suht ok yolan noudoksi, ei sillä tosin mikään kiire ollut tulla kapulan kanssa takaisin päin..

Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen meidän osalta treeniin ja siihen missä vaiheessa liikkeiden kanssa ollaan. Paljon on edelleen työtä, mutta kyllä,se tästä :)

treenien loppuun tehtiin vielä vähän hassutteluja ja otettiin blogin otsikkonakin oleva ryhmäkuva. Tuosta kasasta ruvettiin yksitellen kutsumaan koiria pois ja auessiet jäi eturiviin viimeiseksi makoilemaan. Hienosti kaikki malttoi odotella, vaikka aussiet näyttää vähän ihmettelevän, että mikä ihme noille bortsuille tuli kun suihkii joka suunnasta ohi!
Tässä vielä videomateriaalia: http://m.youtube.com/watch?feature=youtu.be&v=VYbzzCdu0Aw

Kenttä puoliksi

Oli mun järkkäysvuoro, ja sen kummemmin kyselemättä treenikalenterista katselin vähän suunnitelmaa, ja vuorossa oli näin kenttä puoliksi treeni. hallista kun saa kätevästi väliaitaa siirrettyä ja tilaa jää vielä ihan ruhtinaallisesti 18x15m, niin miksipä ei sitten käytettäisi aikaa enemmän pohdintaan pienemmässä porukassa. Eli puolet toiselle puolen ja puolet toiselle. Mun puoliskolle arvoin Ninan, Sennin ja Annan. eli Myytit lisättynä Devinillä :) sattuipa hauskasti. Jenni ei työkiireiden vuoksi päässyt, ja Paula rikkoi selkänsä juuri ennen treenejä (tai jotain sinnepäin) joten toiselle puoliskolle jäi lopuksi vain Kati ja Sara. Treeniaikaa oli siis yli 30min per treenaaja, toisella puolen tunti. Välissä otettiin vielä kimppapaikkikset, niin että heittäydyimme pitkälleen väliaidan taa, oli siinä taas naapurikentille viihdettä.

Omassa osuudessa otin ensin Zetaa, siinä lähinnä sitä istumista. Kun on nyt vähän arponut sitä asentoa. Alkuun vähän muistuttelin namilla sitä oikeaa asentoa. Ekassa pätkässä kaksi istumista ja seiso. hienot istumiset teki, mutta istui sitten vielä sen seisomisen. toisella kertaa sitten tyhjä, seiso istu samassa pätkässä, ja vikalla maa. kuunteli hyvin. Sitten taisin tehdä vielä normisti.

Toisessa setissäni otin tunnaria, joka olikin nyt todella hyvä, ensin palkkasin kapuloiden vierellä, sitten sivulla vain nami ja lähetys. Tosi nopeesti meni kapuloille, hyvät haistelut, ja itsevarmasti oma heti kun sattui kohdalle. minun makuun hyvä suoritus.  luoksarin stoppia otin myös, kun en halunnutkaan metskua ottaa, kun en jaksanut kantaa hyppyä toiselta kentältä (selittelyn makua), eikä kaukotkaan nyt maistuneet suussa hyvälle. kierroista, aika kiva, maahan hidas, kahden tolpan leikkiä ja sain maahanmenoonkin kivan liirauksen. pitää saada nyt vähän ylläreitä lisää, kun ajattelee selkeesti jo stoppia ja se vähän vaikuttaa nopeuteen liikkeessä, siis siinä pysähtymisessä.

Sansalla oli aika samat kuviot. Zetaa hinkutti, ja istumista nopeammaksi, nyt alkaa näyttää jo todella hyvältä. Sansan asenne on niin kiva tuossa. Kaukoja teki myös vähän, ja vaihdoissa on m-s paljon hienompi nyt. Sansa teki toisessa setissään myös tunnaria, ja siitä käytiin vähän keskustelua. Tunnari on kyllä niin herkkä ja vaikea liike pitää kasassa hyvin. Pohjatyön merkitys on todella suuri. Kannattaa aloittaa tunnarin kanssa jo ihan pentuna haistelutreeneillä, oman piilotuksilla jne.

Lina piti lähinnä hauskaa ekassa setissä, pääsi seuramaan kaikkien treenaajien kanssa. Olipas kivantuntuista seuraamista, kun koira tuli tosi täpäkästi vierellä eikä kääntynyt eteen tai hyppiny pään korkeudella. toisessa setissään Lina teki myös tunnaria, ja metskua.

Devin teki teeman mukaan myös jääviä, ja keskusteltiin porukalla, siitä mikä on oikea ja hyvä tekniikka maahanmenoon niin jäävissä kuin kaukoissa ja luoksarissakin, ja miten porukka erottelee niitä. Aivan mahtavaa kun voi porukalla miettiä ajan kanssa asioita ja sitten voi samalla vähän kokeillakin. Esim nyt Devin meni tosi nätisti liikkeestä maahan kaukojen i-m käskyllä, eli ajatus sieltä tuo tuohon osaan sen tekniikankin samaksi. aika hauskoja eläinkokeita. Luoksarin maahanmenoa kokeiltiin toki myös Devinin kanssa. aika hienoja liirauksia. liikkeestä seis oli myös listalla ja tähän saatiin nyt vähän lisää poweria. vaikkei se huono ollutkaan edes. Mutta aina voi yrittää paremmin ;)

Toiselle puolen aitaa en ehtinyt katsella, kun oli niin hyvää keskustelua omalla puoliskolla.

Aivan mahtavat treenit. Ensi viikolla kisamaiset sitten taas.

Tilaa treeneihin koko kentän verran

Vähän myöhässä viime viikon treeneistä juttua, kun ollut muka niin kiirettä, ettei ole ehtinyt tähän paneutua. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Treenivuoron teemana oli koko kentän treenit, jolloin mahtuu paremmin tekemään myös isompaa tilaa vaativia liikkeitä. Tuttuun tapaan jokainen suunnitteli itse tarkemmin omat treenit ja jokaiselle oli nimettynä yksi henkilö avustajaksi.

Solen vuoro oli treenien ihan lopussa. Olin suunnitellut treenit ajatellen käytettävissä olevaa tilaa ja siksi meille ohjelmaan valikoitui ruutu ja ohjattu. Ennen omaa vuoroa tein kentän laidalla vähän tunnaria itsekseni.

Ruudun osalta aloitimme läpijuoksutuksella ruudun takana olevalle lelulle ja tämän jälkeen sitten tyhjään ruutuun lähetys. Tätä olen nyt hallikauden aikana tehnyt ruutu-treeneissä, kun aiempana ongelmana oli Sole ennakointi ruutuun pysähtymisissä. Nyt huomattiin kuitenkin selkeästi, ettei tuo toimi Solelle, kun kyttää niin vahvasti lelua eikä ajatukset ole yhtään ruudun tekemissä. Lelun poistamisenkin jälkeen juoksi väärällä ilmeellä ruutuun eikä keskittynyt kunnolla pysähtymiseen. Uutena taktiikkana on nyt näyttöruudut ja varmasti voisi myös kosketusalustaa kaivaa taas esille. Treeneissä ehdittiin pari kertaa kokeilla näyttöruutuja Jennin näyttäessä paikkaa ja Jennillä oli myös palkka, jotta saatiin lelu toimitettua nopeasti oikeaan paikkaan. Ohjaajan rajallisten heittotaitojen takia tämä ei onnistu, jos etäisyys on vähänkin pidempi. Jo parin toiston perusteella näytti paremmalta, joten näitä varmasti jatketaan.

Toisena treeniaiheena sitten oli ohjattu, joista ei jäänyt pahemmin mainittavaa. Väsynyt ohjaaja unohti kokonaan, että miten merkille käskytetään (unohtui täysin, että sinne pysäytetään seis-käskyllä) eikä muiden ohjeistuksista huolimatta meinannut onnistua ohjaajan puolelta oikea toiminta. Koiraparka meni sekaisin merkistä ohjaajan sekoilujen vuoksi, joten sitä pitää erikseen joku toinen vähän korjailla. Tehtiin ohjatut sitten kädellä ohjaten merkille ja noudoista palkattiin vauhdista.

Itse avustin Markoa ja Jayta heidän treenissään. Jayn kanssa aloitettiin zetalla, jossa erityisesti istumiseen tarvittaisiin lisää nopeutta, joten sitä pitää harjoitella myös erikseen. Reiluina treenikavereina myös naureskeltiin Markon niin miehekkäälle iik-käskylle istumiseen. Lisäksi sitten tehtiin luoksetuloa käskytettynä myös häiriökäskyillä, jossa Jay oli todella pätevänä eikä langennut yhtään meidän vääriin käskyihin tai yrittänyt ennakoida nykimällä käskytyksessä. Lopussa vähän myös tunnaria, joka tuntuu hallissa olevan useammalle koiralle niin vaikeaa, kun kokemusta ja varmuutta vielä puuttuu.

Korttitalo

Keskiviikkona olimme taas yksitellen ihanan Marin valvovien silmien alla. Monenlaista treenin aihetta oli kukin löytänyt - nähtiin monta erilaista seuraamisvääntöä ja perusasentojumppaa. Ruutua, kaukoja ja ohjatun kapuloita. Riemun kanssa keskityimme kehääntuloihin, sillä ääntelyn hillintä on silloin vaikeinta. Vinkumisesta mainitsin ohuesti myös edellisessä kirjoituksessani.

Toko, kaikessa raivostuttavuudessaan ja pilkunviilauksessaan, on hyvin onnistuessaan täydellistä yhteistyötä ja flown hurmosta koiran kanssa. Kun liikkeet pilkotaan arvosteltaviin ja harjoiteltaviin osiin, alemmissa luokissa on joitain kymmeniä komponentteja. Siirryttäessä luokkia eteenpäin, liikkeet muuttuvat monimutkaisemmiksi, arvostelu tiukkenee, vaatimukset kovenevat, ja komponenttien määrä kasvaa jopa sataan per koeluokka. Osa tulee ehkä "ilmaiseksi", osa toistensa kylkiäisenä, mutta kyllä siinä riittää työsarkaa. Flow voi olla aika pitkän polun takana. Toko on kuin korttitalo, jossa jokainen komponentti on yksi kortti.

Kouluttajat peräänkuuluttavat ohjaajilta kriteereitä, vastuuta, fokusta, ilmettä ja visiota. Kuulostaa kohtalokkaalta? Ei suinkaan. Kyse on johdonmukaisuudesta. Että alusta asti on luonut itselleen mielikuvan, vision, miltä jokin liikesuorite täydellisenä näyttää. Millä ilmeellä ja vireellä koira tuolloin työskentele. Mihin koira on keskittynyt, fokusoitunut, kyseisen suorituksen eri vaiheissa.

Tätä mielikuvaa lähdetään tavoittelemaan huolellisella suunnittelulla ja palastelulla. Alkuun rakennetaan korttitalon perustaa, koulutetaan perusasioita vahvoiksi. Mitä pienemmiksi asiat koiralle palastellaan, ja mitä selvemmät kriteerit palkan ansaitsemiseen ovat, sitä nopeammin ja täsmällisemmin koira oppii halutun asian. Esimerkkinä perusasento: jos koira on saanut palkan kunhan istuu suurinpiirtein jossain ohjaajan sivulla, lopputuloksena saa taatusti perusasennon jossa koira istuu suurinpiirtein jossain ohjaajan sivulla. Jos haluaa että koira istuu täsmällisesti vaikka etutassut tasan omien varpaiden kanssa, täytyy asettaa kriteerit sen mukaan. Kun koira saa palkan vain ja ainoastaan täsmällisen oikeasta perusasentopaikasta, ja se oppii nopeasti ettei missään muualla kannata olla. Kannattaa lukaista uusimman Koiramme-lehden (11/2014) artikkeli työkoirien kouluttamisen uusista tuulista (s.90), siinä oli ajattelemisen aihetta myös tokoilijalle.

Jos lähtee ahnehtimaan tai oikomaan kouluttamisessa, havaitsee myöhemmin ettei tokokomponenttien korttitalo seiso riittävän vakaasti. Silloin on parempi korjata tehty lipsuminen taaempaa, kuin jatkaa vaativampiin asioihin ennestään huteran tuuri-korttitalon päälle. Huolimatta siitä, että paluu askeleen taaemmas saattaa vaatia kokonaisen liikkeen uudelleenopettelua, se kannattaa. Tuurilla voi selvitä kokeen tai kaksi, mutta onko se reilua koiraa kohtaan? Kukin päättäkööt itse.

Eriluonteiset koirat vaativat toki keskittymistä eri asioihin. Voit joutua pilkkomaan tehtävää omalle koirallesi pienemmäksi kuin treenikaveri omalleen. Kolmas koira vaatii enemmän työtä tehtäväerottelun kanssa, neljäs painii vuodesta toiseen liian korkean tai liian matalan vireen kanssa. Viides koira tylsistyy ja keksii liikkeistä omia variaatioitaan. Perusasioitakin täytyisi muistaa treenata, ja palkata, koko koiran koeuran ajan, jotta korttitalo seisoo tukevasti pystyssä. Samalla treenataan uusia komponentteja, uusia liikkeitä, ja ensi vuonna jopa uusien sääntöjen mukaisia asioita. Paljon tekemistä, paljon kortteja!

On keskimäärin mukavampaa kun asiat sujuvat, kuin että kaikki menee poskelleen. Jos korttitalo huojuu, hymyy hyytyy kokeneemmallakin tokottajalla. Huomaat kuinka treenisuunnitelmassa on keskitytty vain osaan liikkeistä, tai jokin perusasia on unohtunut pitkäksi aikaa. Paniikkipuheluita yön pimeinä tunteina. Tuleeko tästä yhtään mitään. Pahimmillaan olet jo ilmoittanut koiran kokeeseen ja edeltävällä viikolla havaitset että jokin kortti puuttuu kokonaan, vaikka se ihan varmasti juuri oli siinä...  Silloin pyydetään treenikavereilta apua, tehdään sotasuunnitelma, kääritään hihat ja ryhdytään treenaamaan. Vaikka sitten parin viikon tehokuurina niitä kehäänmenoja ja tunnareita, koska minun kriteereilläni ei Riemulla muuten ole VOI-luokkaan vielä asiaa :)

Kisamaista joka luokassa

Meillä on noin kerran kuukaudessa kisamainen treeni. Osa meistä saattavat tehdä kokonaisen luokan kisamaisesti, kun toiset vuorostaan yllätyspalkkaavat tai keskittyvät kehäntuloon ja liikkeiden väleihin. Viime keskiviikon treeneissä nähtiin kisamaisia suorituksia joka luokassa.

Suurin osa meistä on korkkaamassa ihan uuden luokan tokossa, joten uusissa liikkeissä saattaa hyvinkin nähdä pientä epävarmuutta näin kun palaset kootaan kokonaisiksi liikkeiksi. Tämän takia onkin tosi hyvä, että meillä on säännöllisesti kisamaisia treenejä. Muuten sitä jää helposti junnaamaan palasten parissa, eikä tule koottua palasista valmista liikettä.

Olin itse Devinin kanssa viimeisten joukossa, joten ehdin hyvin seurata muiden suorituksia Markon ja Jennin liikkuroidessa. Minusta tehis-koirakot ovat edistyneet oikein kivasti ja meillä on kyllä pian koiria korkkaamassa myös EVL:än.

Meillä on Devinin kanssa sellainen tilanne, että kisakentät ovat vielä kokonaan korkkaamatta. ALO:n liikket ovat kylläkin kasassa, mutta niitä tulee aika harvoin treenattua. Olemme enemmän keskitytty ylempien liikkeiden opetteluun ja juuri nyt teemme paljon täsmätreenejä ja vähemmän kokonaisia liikkeitä. Kokeilimme kuitenkin ALO:n läpi ensimmäistä kertaa ikinä ilman välipalkkaamista ja sehän sujui oikein kivasti. Toki aina on parannettavaa, mutta kokonaisuus oli kuitenkin oikein siisti.

Meidän treenilistalle menee nyt perusasennot, koska ne ovat ajoittain vinot. Seuraamisessa pitää lisäksi jumpata vasemmalle käännökset, koska nyt Devin jäi niissä tielleni.

Teimme lopuksi koko ryhmän kera paikkikset, makuu ja lyhyt istuminen niin, että koirat olivat "sekaisin" rivissä. Eli kaikki jättivät koirat hieman eri linjaan vinoon. Tämä ei tuntunut juurikaan vaikuttavan koiriin. Niin ja minä, joka viime kirjoitusvuorollani itkin Devinin paikkiksista, voin jo vähän hymyillä. Teinikoira on skarpannut tosi paljon ja pysyy yleensä rauhallisena paikkiksissa.

Marin valmennus 25.10 ja treenit 29.10

Meillä oli viime viikon lauantaina Marin ylimääräinen valmennuskerta. Alussa tehtiin Marin ohjeiden mukaan häiriö ja kuuntelutreeniä: laitettiin koirat ympyrään istumaan kuonot sisään päin ja jäätiin itse ympyrän keskelle selät vastakkain, mari yritti vuorotellen houkutella kaikkia koiria menemään maahan. Taisi yksi sun toinenkin hämääntyä, mutta kaikki saivat kuitenkin juonen päästä kiinni. Toisena harjoituksena tehtiin luoksetuloa, jossa Mari yritti saada koiria tulemaankin hänen luokseen. Taisi tähänkin pari koiraa mennä.

Yhteisen osion jälkeen oli kaikilla aikaa omille teemoille: oli ruutua, ohjattua, tunnaria, seuruuta, kehääntuloja, noutoa, merkkiä...

Sansan ensimmäinen kierros käytettiin seuruun edistämisongelmaan. Joku nimeltämainitsematon ohjaaja on onnistunut opettamaan seuraamisen noin 20cm liian eteen. Näytin ensin Marille, miten olen lähtenyt ongelmaan puuttumaan. Marilta saatiin vinkeiksi käyttää supernopeita ohjaajan pysähdyksiä, jos pientäkään edistämistä ilmenee.

Toisella kierroksella tehtiin ohjattua. Sansalla on jo vähän käsitystä suunnista, mutta haluaisin vähän kaarta lisää, jotta satunnaiset keskikapulalle suuntaamiset jäisivät pois. Kaarikävelyitä jatketaan edelleen ja otetaan myös vähän kuuntelua mukaan treeneihin.

Varsinaisissa tehistreeneissä, meillä oli kenttä jaettuna puoliksi niin että kaksi koiraa teki yhtä aikaa. Näin jäi runsaasti aikaa (35min) jokaiselle koirakolle. Tehtiin Markon kanssa parina. Markolla oli apparina Jenni ja meillä Sara. Meillä oli teemoina merkki, tunnari ja kaukot. Merkillä väännettiin edelleen siitä mennäänkö merkin taakse vai jäädäänkö sen viereen. Vähän on jo edistystäkin taphtunut. Tunnarissa oli taas vähän huolimattomuutta, mutta muuten ok. Kaukoissa yritettiin jalkapenkkinä, mutta Sansalle vieraampi pitelijä sai vähän turhan paljon painetta aikaan. Saatiin kuitenkin myös onnistuneita. Aikaa jäi vielä suunnitelmien jälkeen, joten tehtiin myös jäävien asentojen erottelua peruuttelusta.

Ompa kyllä kivaa, kun on joka viikko säännölliset treenit, tulee itsekin treenattua jotenkin johdonmukaisemmin. Apparit on myös tosi mahtavia, vielä kun ollaan vähän vieraampia toisellemme, niin joka treeneissä tulee uusia ajatuksia ja ideoita.

Kun kisaaminen jännittää...

Etukäteen se tuntuu aina hyvältä idealta. Saahan siitä paljon motivaatiota ja selkeän tavoitteen, aikataulun treeneille, deadlinen johon mennessä kaiken pitää olla valmista. Innokkaana tutkii kalenteria ja vaihtoehtoja. Hiekkakenttä vs nurmikenttä? Mikä tuomari? Aamukoe vs iltakoe? Oman seuran järjestämä vai aivan vieras paikka? 

Sitten ensimmäisen kerran vatsa kääntyy ympäri, kun huomaa kisakirjeen saapuneen sähköpostiin. Nyt se on todellista ja lähellä.  Sitten tulee vikat treenit ennen koetta. Nyt pitäisi jäädä hyvä mieli itselle ja koiralle. Ei saa mogata, ei tapella tai väännetä enää mistään. Tärkeää on fiilis. Jos se on hyvä, on kiva mennä kokeeseen. Jos taas treenit menevät pipariksi, jää sellainen olo, että oltiinkohan me nyt edes valmiiita. Miksi ihmeessä ilmoittauduin kokeeseen?  Kuinka noloa mennä esittämään jotakin räpellystä kaikkien niiden muiden taitavien koirakoiden joukkoon. Vaikka sanotaanhan sitä, että pieleen mennyttä kenraaliharjoitusta seuraa loistavasti mennyt koe.

Kisaa edeltävänä iltana vatsaa kipristelee. Mitä tärkeämpi koe sitä enemmän. Aina ei tule uni. Lauman vanhin koira, uskomattoman viisas, kiipeää sänkyyn. Eihän tuo hölmö omistaja muuten saa nukutuksi. Kisa-aamuna ei tee mieli syödä. Jotain olisi kuitenkin saatava alas, kun päivästä voi tulla pitkä. Kepo  on tärkeässä roolissa kisapaikalla ja kotona. Hän tekee parhaansa vaikka saakin äksyilyjä niskaan. Jännittävä ohjaaja ei ole aina sitä mukavinta seuraa. On sitä käynyt joskus niinkin, että auto on jo pihalla käynnissä, kun kisaaja kyykkii pää vessanpöntön päällä ja miettii tuleeko aamupalan muruset ylös.

Automatkalla kisapaikalle pitää kuunnella ne tietyt biisit. Tulee kisafiilis. Jännitys lievittyy. Tulee sellainen olo, että kyllä me oikeastaan osataan. Tulee halu saada kymppejä, tulee halu voittaa. 

Kisapaikalla on omat rutiininsa. Ensin ilmoittautumaan ja katsomaan miten kehät on. Koirat lenkille. Numerolappu selkään. Ennen omaa vuoroa vähän lämppää ja virittelyä. Kohta mennään. Edellisen koirakon kohdalla pulssi nousee. Tulee pakkoliikkeitä. Pitää kaivella taskuja, niistää nenää, rasvata huulia. Ja sitten kuuluu liikkeenohjaajan kutsu; ”Seuraava koira kehään!”. Pyydän koiran seuraamaan. Mennään, yritän hymyillä. Ja kas- kehässä usein ei jännitäkään enää. Odottaminen on pahinta, mutta kun pääsee tekemään on jännitys ohi.

Joskus vuosia sitten olin tanssiin liittyvässä katselmuksessa -en siis edes kilpailussa, ja kun tuli minun ja parini vuoro siirtyä lattialle, katosi jaloistani tunto. En tuntenyt lattiaa ja askeleet upposivat jonnekin tyhjyyteen– tanssi siinä nyt sitten. Tokokehässä tätä ei sentään ole tapahtunut, vaikka kepo onkin joskus huomauttanut, että jännittynyt kävelyni muistuttaa erehdyttävästi C-3PO:n liikehdintään. Ja jännittävä ohjaaja voi olla herkälle koirallekin vaikea tulkittava. Koira, joka treeneissä osaa, saattaa kisakehässä muuttua ohjaajaa rauhoittelevaksi ja hitaaksi. Aina treeneissä paikallaan pysyvät koira ei kestä kisamaista paikkamakuuta. Seuraamisessa koira jätättää tai ottaa muuten etäisyyttä ohjaajaan. Normaalisti varmat liikkeet menevät plörinäksi. Ohjaaja saattaa myös mokailla, unohtaa käskyttää koiraa tai antaa vääriä käskyjä. Vain muutomia esimerkkejä mainitakseni.

Mikä siihen kisajännitykseen sitten auttaa? Kisakokemusta ei saa kuin kisaamalla ja kokemuksen myötä jännityskin hiljalleen lievittyy. Lisäksi kisamaisia treenejä kannattaa tehdä omalla treeniporukalla ennen virallisia kokeita. Treeneissä voidaan rakentaa kehät, valita joukosta joku tuomariksi ja joku liikkeenohjaajaksi. Yleisöä voi olla paikalla taputtamassa ja höpöttelemässä kehän reunalla. Tällaisessa treenissä näkee hyvin mikä todellisen osaamisen taso on, miten koira reagoi häiriöihin ja palkkaamattomuuteen.

Ehkä kisaamaan kannattaa myös mennä vasta, kun liikkeet on opeteltu huolella. Tietäen, että ohjaaja ja koira molemmat osaavat. Kun liikkeet ovat hallussa ei ehkä jännitä niin paljon. Toisaalta kisakynnystä ei kannata nostaa liian korkeaksi tai virheitä pelätä liikaa, sillä kaikki mokaavat joskus, eikä se lopulta ole niin vakavaa. Ennen kaikkea kannattaa muistaa positiivisen ajattelun voima. Uskoa itseensä ja luottaa koiraan. Te olette upea tiimi ja kaikki on mahdollista!

Muutoksia kokoonpanoon

Yllättäen tehiksen kokoonpanoon tuli hieman muutoksia ja seura järjesti lisähaun tokon tehikseen syys-lokakuun vaihteessa. Alun perin ensimmäisessä haussa en hakenut tehikseen, mutta ajattelin nyt kuitenkin kokeilla ja tässä sitä nyt ollaan :)  Enemmän allekirjoittaneesta ja Yolasta voi lukea tuolta meidän esittelysivulta.

Eilen olin (ilman koiraa) tutustumassa porukkaan ja vähän ihmettelemässä tehiksen toimintaa. Tieto ryhmään pääsystä tuli sen verran nopealla aikataululla, että oikeastaan koko alkuviikko on mennyt toimintaan perehtyessä sekä agilitytreeneissä enkä oikein ehtinyt sen enempää pohtia, mistä jatkettaisiin Yolan kanssa tokon saralla.

Tällä erää oli treenivuoro jaettu kahtia: ensin treenasivat Marko & Jay, Kati & Sole ja Senni & Sansa, toisessa ryhmässä puolestaan treenailivat Mari & Felix, Anna & Devin sekä Jenni & Riemu. Näin ollen siis kaikkien ei tarvinnut hallilla ihan koko iltaa olla, vaikka hyödyllistä muidenkin treenejä on katsella ja pohtia.

Treeniin olivat kaikki suunnitelleet itse liikkeet mitä tehdään ja yllättäen ekasta porukasta kaikilla oli ohjelmistossa tunnari ja se olikin kaikille tällä erää hieman haastava. Muita liikkeitä näytti olevan ohjelmistossa mm. ohjattua noutoa, kaukoja, ruutua, seuruuta jne. Yksilösuoritusten jälkeen jäi vielä aikaa sen verran kivasti ennen paikkiksia, että kaikki ehtivät tekemään omia juttuja yhtä aikaa muiden koirakoiden kanssa kentällä.

Toisella ryhmällä oli ohjelmistossa mm. ruutua, tunnaria, ohjattua, metallinoutoa, luoksaria jne. Ennen tämän puoliskon omia treenejä tehtiin vielä paikkikset kaikki yhdessä sekä istuen että maaten. Itse toimin vähemmän onnistuneena liikkurina näissä ja kävin häiriöimässä makuun aikana. Pitänee kaivella taasen sääntökirja esiin, että muistaa paremmin miten liikkeet menivät ja missä kohti liikkuri käskyttää.

Näin tuorein silmin näytti toiminta treeneissä olevan oikein mukavan oloista. Kaikki oli mukana seuraamassa toisten suoritusta ja miten suoritusta saisi parannettua. Muutenkin fiilis oli kannustava ja positiiivinen. Odotan innolla talven treenejä ja ensi viikolla sitten jo Yolankin kanssa mukana tositoimissa!

-Paula

Mari koutsaa

Tokotehiksellä on tälläkin kaudella vakikouluttaja, ja uusikin tehisporukka valitsi kouluttajakseen Mari Leiviskän, ehkäpä muutaman viime vuotisen tehisläisen ylistyspuheiden perusteella. Sen verran tyytyväinen ainakin itse olin viime talven treeneistä, että ehdottomasti halusin vetää vielä toisen talven Marin kanssa. Toki pk-seudulla olisi tarjolla huikea määrä toinen toistaan parempia kouluttajia, mutta Mari on kyllä vakuuttanut meidät omalla sitoutumisellaan ja panostamisellaan.

Jay tarjosi treenikavereille vähän kismettiä ja namia VOI1 tuloksen seurauksena. Aivan mahtavaa että olen niin aikataulussa Jayn treenien suhteen. alle vuosi kisauran korkkauksesta ja olemme jo menossa kohti EVLää. Suuret kiitokset menee myös Marille.

Kati ja Sole aloitti. ottivat seuruuta, ja jonkin verran hakivat aktiivisuutta lisää perusasentoon ja liikkeelle lähtöihin. Pientä häiriönsietoa haettiin myös.

Senni ja Sansa ottivat ensin hyppynoudon palautusta, lähinnä vinoista linjoista. Sansa on välillä hakeutunut hypyn sivusta ohi, mutta selkeästi näkyy treeni auttaneen koska ei tullut kertaakaan sivusta ohi ja näytti selvästi aivot raksuttavan. Toisena aiheena oli zeta ja lähinnä ennakointi asennosta seuruuseen tulossa. Vähän korjailtiin ohikävelyillä ym. Tosi täpäkät maahanmenot Sansalla :)

Tässä välissä nautittiin vähän Saran tuomaa ykköstuloskakkua, kun Iisi aloitti kisauransa viime viikonloppuna upealla ykköstuloksella. Keskusteltiin tehiksen treenisuunnitelmista ja rytmittämisestä, ja saimme "siunauksen" näihin myös Marilta. Vähän mietittiin kisakalenteria sm kisojen suhteen ja ajatuksia siitä missä vaiheessa kukin on. Puhuttiin häiriötreenien merkityksestä ja mitä niillä haetaan kullekin.

Jay oli vuorossa seuraavana. "ongelmana" oli tunnari, jossa on tullut nyt aikapaljon sellaista takki auki fiilistä. Jay menee hurjalla vauhdilla kapuloille ja nappaa yleensä viereisen omasta, ja huomattuaan tämän korjaa tilanteen ja ottaa sen oman. Nyt alamme hakea lisää keskittymistä tekemiseen. Saa mennä toki kovaa, mutta pitää myös olla keskittynyt. Ehdimme vielä vilkaista pikaiseen ohjatun nykytilaa. En tajunnut viritellä ollenkaan joten se näkyi sitten niin että J meinas mennä suoraan kapulalle. Pari merkkiä alle ja sitten kapulaan. Nouto-osio oli kuulemma todella hyvällä mallilla. Merkille menoa pitää nyt vähän treenata vielä lisää, juuri sen kapulaviennin viiveen jälkeen. Jaylle nuo viiveet on muutenkin välillä ne haasteet, kun ei malttaisi nuori mies odotella, ehtii ajatus katketa.

Jenni ja Riemu otti ainakin noutoa ja loppuun vielä ruutua. en ehtinyt juurikaan seurata mitä siinä oli ongelmana.

Sara ja Iisi ottivat puolestaan avon kaukoja. nyt aletaaan hakea lisää etäisyyttä ja että kaukaakin pitää vaihdot suorittaa. Iisi on kyllä kauhean kivanoloinen koira. Todella aktiivinen. Kun tekee asiat niin tekee ne säpäkästi.

Anna ja Devin treenasi ruutua ja siellä näkyi olevan kosketusalusta. Ehtivät ottaa myös luoksarin stoppia, jotka näytti jo tosi mallikkailta.


Mari ja Felix potivat flunssaa kotona.

Aivan mahtavaa potentiaalia meidän tehiksessä. Upeita koirakoita. Aktiivisia koiria, motivoituneita ohjaajia siinäpä hyvä yhdistelmä. Selkeästi on nyt tehiksessä samantyyppisiä koiria ja se on kyllä aika kiva asia, koska saa paljon enemmän vielä irti treeneistä kun treenikaverin "ongelmat" on niin samankaltaisia.

Vielä kun saamme ensi viikoksi täydennyksenä yhden koiran lisää tehikseen, niin on paketti valmiina ja alamme luoda katseita kohti kesäkuun alkua.

Loppuun vielä kuva jonka laitoin fb: "treenikavereita odotellessa"

 

 

 

Ulkokentiltä hallitreeneihin

Tällä viikolla siirryimme ulkokentiltä treenaamaan Vuokkoset Areenalle. Ulkona meillä oli käytössä yhtä aikaa kaksi kenttää ja hallissa yksi, joten sisälle siirryttäessä treenitila hiukkasen pieneni. Treeniaikaa meille on varattu kuitenkin kivasti - klo 18.00-20.30.

Treeniohjelmassa ensimmäisissä hallitreeneissä meillä oli koemaiset treenit. Koska treeniaika meillä on aika pitkä, olemme sopineet, että jokaisella treenikerralla ei kaikkien ole välttämätöntä olla paikalla koko treeniaikaa. Koemaiset treenit ovat kuitenkin tähän poikkeus - kun kaikki ovat paikalla, saadaan aikaiseksi enemmän hälinää ja häiriötä. Sitä kautta saadaan luotua koemaisempi fiilis treeneihin.

Marko oli tällä kertaa treenien vetovastuussa ja suunnitteli suoritusjärjestyksen sekä toimi pääasiassa liikkurina, Annan avustuksella. Meillä oli Felixin kanssa toiseksi viimeinen suoritusvuoro, joten pääsin rauhassa seuraamaan muiden suorituksia aluksi. Hienoja suorituksia, taitavia koiria! Kun kaikki tehisläiset ovat minulle uusia treenikavereita, menee tässä aluksi hetki, että oppii tuntemaan koirakot - mitkä ovat kenenkin vahvuuksia ja mitkä haasteita. Kaikkien koirakon yhteistyö näytti ihanan iloiselta!

Felixin kanssa emme näissä ekoissa yhteisessä hallitreeneissä loistaneet. Meillä liikkeinä oli hyppy, tunnari, ohjattu ja zeta. Virittelin pitkästä aikaa Felixiä lelulla, ajatuksena, että jos Felixille ongelmallinen metalliin tarttuminen sujuisi paremmin. Virittely onnistui - Felix tarttui kapulan takaa heti, eikä jäänyt arpomaan ottaako kapulaa suuhun vai ei.

Seuraavaksi se yleensä varma liike, tunnari. Tällä kertaa itselleen epätyypillisesti Felix jäi pyörimään kapuloille, haisteli niitä ja haisteli lattiaa. Tuntui, että puuhasteli siellä monta minuuttia. Ihan uusi tilanne minulle, joten en osannut tehdä muuta, kuin odottaa. Lopulta luppakorva päätti nostaa jonkun tunnarin - liikkurit nyökkäilivät oikean merkiksi. Mahtavaa! Paitsi se, että Felix lähti viemään tunnaria ihan väärään suuntaan. Hetken arpoi, veisikö Markolle vai Annalle ja valitsi sitten Annan. Voi höhlä spanieli! Tulihan se sieltä lopulta minun viereen, kun annoin uuden käskyn. Vähän se näytti itsekin hölmistyneeltä.

Ohjattu muuten kivasti, mutta ehkä ensimmäistä kertaa ikinä haukahti merkiltä noutoon lähdettäessä. Viimeiseksi zeta, josta ei mitään hyvää kerrottavaa jälkipolville. Huono seuruu, väärät vaihdot (ihan hyvin voi spanielin mielestä istua joka sivulla) ja rumat kulmat. Zeta on ollut meille vaikea liike - se on sekä Felixin että minun mielestä tylsä ja vaikea. Tavoitteena zetan suhteen minulla onkin tällä kaudella se, että saamme siihen hyvän fiiliksen ja sitä kautta liikkeen onnistumaan.

Halusin ottaa tunnarin vielä uusiksi loppuun, Marko ehdotti välissä luoksetulon tekemistä pään nollaamiseksi. Näin tehtiin ja tämä onnistui liikkeenä kivasti. Ilmeisesti Christan ohjeilla ollaan päästy eteenpäin, koska nyt ei tullut pysähdysten ennakointia vaan oli kuulolla. Kiva! Tunnari uusiksi, tälläkin kertaa tosi pitkä haistelu, mutta toi oikean ja nyt jopa minulle.

Tehtiin vielä yhdessä lopuksi paikkaistuminen ja makuu. Istuminen Felixiltä hyvin, mutta makuussa yksi lonkalle meno 1,5 minuutin kohdalla. Nyt, kun tietää kauan pysyy oikeassa asennossa, on hyvä jatkaa tästä ajan kasvattamista asennossa ryhdikkäästi pysymisen suhteen.

Olimme tosi nopeita ja koska treeniaikaa oli, treenailimme vielä samalla kentällä kaikki yhtä aikaa vähän korjaavaa settiä. Tosi kiva huomata, että hyvin pystyimme olemaan samalla kentällä kaikki ja vaikka välillä tuli pientä törmäysvaaraa, koirat eivät reagoineet vaan tekivät keskittyneesti hommia oman ohjaajansa kanssa.

Tässä vielä kuva viime vuoden tehiksen leiriltä, jossa Felix myös päätti viedä kapulan muualle, kuin omalle ohjaajalle :D

Ulkokauden vikat treenit takana

Edellisen kerran tapaan jatkettiin treeneissä myös herkkulinjalla, kun Sole sai TK2-koularin hankittua itselleen pari viikkoa sitten piirimestaruuksien yhteydessä. Lisäksi Ruulla oli parit EVL1-tulokset kerättynä viime viikoilta. Näin ollen sitten oli ohjaajille muffinsseja, pommacia ja karkkia tarjolla.

Treeniohjelmassa oli vuorossa koko kentän treenit ja jokainen suunnitteli itse treeninsä sisällön. Ulkokaudella meillä on kaksi kenttää käytössä, joten pystyimme kaksi koiraa treenaamaan samaan aikaan. Lisäksi jokaiselle oli pari nimettynä, joten tarpeen mukaan sai haluamaansa liikkurointi tai muuta apuja. Solelle olin suunnitellut etukäteen, että tekisimme seuraamista, ruutua, tunnaria ja hyppynoutoa. Meillä on tällä hetkellä useampi liike opetteluvaiheessa tai tehdään osissa, kun VOI ja EVL-luokan liikkeet eivät vielä ole koevalmiita.

 

Olen lähtenyt tekemään seuraamista kokonaan uusiksi, koska varsinkin kisatilanteessa Solen seuraaminen on ollut luokattoman huonoa (katsekontaktista ei tietoakaan, paikka seilaa ja asenne on huono). Nyt sitten tätä on reilu kuukausi työstetty uudella käskyllä ja kriteereillä. Tällä hetkellä treeneissä Sole tekee hyvin lyhyitä seuraamisia ja sivulla istumisia, mukana myös häiriöitä. Edelleen pää tuppaa laskemaan liikkeille lähdöissä ja käännöksissä. Pääosin kyllä katsekontakti pysyy, mutta asento on matala. Pitäisi ehkä ottaa mukaan harjoitteluun myös vauhdista liikkeelle lähdöt, jotta saisi monipuolisempaa treeniä tehtyä. Noille alun pään laskemisille pitää kuitenkin myös keksiä jotain, joten ehkä tässä katsottavaa ekoihin Marin treeneihin.

 

Ruudun osalta ihmettelimme Solen pyörimistä ennen ruutua ja oikean paikan hakemista. Viime aikoina tehnyt merkki-treenit tuntuvat sotkevan ajatuksia välillä, kun toisinaan tarjoaa ruudussa paikkaa merkkimäisesti. Olen nyt ottanut avuksi ruudussa taas kosketusalustan ja muutaman kerran kokeillut myös valmiina ruudun takana olevaa takapalkkaa. Treenien jälkeen olikin puhetta, että voisi juoksuttaa myös suoraan palkalle ja silläkin tavalla vahvistaa suoraviivaista vauhtia ruutua kohti. Nyt olen vaatinut aina pysähtymään kosketusalustalle ennen palkalle vapauttamista. Avustajan käyttämistä palkkauksessa apuna on satunnaisesti kokeiltu, joten varmasti jatketaan harjoittelua kaikkia eri vaihtoehtoja hyödyntäen.

 

Tunnaria teimme helpotettuna lyhyemmältä matkalta. Oikeat kapulat löytyi molemmilla, mutta hieman näkyy Solen epävarmuus, kun suu aukeaa herkästi väärienkin kohdalla ja pahimmillaan ottaa suuhunsa. Hyppynoudon teimme alkuun kisamaisena liikkurointuna ja se meni tyylikkäästi. Loppuun vielä otimme avustajan vinosti viemien kapuloiden noutoa eikä näissäkään ollut Solelle ongelmia.

 

Itse avustin Saraa ja Iisiä heidän treeneissään. He tekivät seuraamista liikkuroituna sekä hihnassa että vapaana, liikkeestä maahanmenossa  ja hyppyä. Muiden treneejä ei ehtinyt kauheasti seuraamaan, mutta siellä näytti olevan harjoittelussa mm. tunnaria, ruutua, noutoa, luoksetuloa ja ohjattua noutoa.

Livahdin hieman etuajassa pois treeneistä, koska itselläni oli vielä parin tunnin ajomatka edessä maalle pitkän viikonlopun viettoon. Muut tekivät sitten vielä yhdessä paikallaoloja (sekä istumisen että makuun).

Nämä oli viimeiset treenit ulkona tälle vuodelle. Ensi viikolla sitten jatketaan hallitreenien parissa. Tilaa hallissa on tietysti on vähemmän, mutta kiva päästä sisälle lämpimään,  kuivaan ja valoisaan treenaamaan.

Kakkua ja siedätyshoitoa

Tehis-kauden kakunsyönti korkattiin Riemun spektaakkelimaisen 199 pisteen AVO1-tuloksen kunniaksi. Vaikka siellä nyt ehkä pari tsemppipistettä olikin, suoritus oli erittäinkin kelvollinen ja eheä - Riemu teki kaiken pyydetysti, tasonsa mukaan, ja oli hiljaa. Liika teini-intoilu tuppaa nuoresta miehestä vuotaa ulos vienona viiiuuuuu:na, ja tämä on ollut syksyn listalla kärjessä korjata pois ennen kuin siitä muodostuu oikea ongelma. Joten oma fiilis oli katossa kun koekehässä vallitsi keskittynyt hiljaisuus.

Treeniryhmän paras puoli on sosiaalinen puoli. Treeniavun ja -seuran lisäksi ei pidä yhtään väheksyä sitä buustia minkä saa kun voi juhlia hyviä tuloksia muiden samanhenkisten kanssa. Itse olen treenannut tokoa vuosia yksin. Harrastus on aloitettu pimeillä parkkipaikoilla, sääntökirja kourassa. Vuosien aikana olen kouluttanut lukuisia ryhmiä, mutta omat treenit olen tehnyt yksin. Koirieni häiriösieto on ollut Itäkeskuksen ja urheilupuistojen, epäsäännöllisten kimppatreenien ja kokeiden tuoman kokemuksen varassa. Tämän taustan kanssa tunnen olevani äärimmäisen onnekas ja etuoikeutettu päästyäni Riemun kanssa Tehiksen ohella myös pariin muuhun, todella korkeatasoiseen treeniryhmään. Hyvässä treeniryhmässä koirakon edistyminen on minusta lähes poikkeuksetta ylivoimaisesti nopeampaa kuin yksin treenatessa, jo sosiaalisen paineen, tsempin kuin avunkin vuoksi.

Tällä viikolla vuorossa oli häiriötreeni. Harjoittelimme Riemun kanssa kehääntuloa, liikkeiden aloituksia, seuruuta, kaukoja ja luoksetuloa. Samaan aikaan Riemua yritettiin houkutella pahoille teille milloin nakkien, käskyjen ja karvalelujen kanssa. Treenikaverit ryömivät, tuuppivat ja mölysivät. Vastaavia treenejä olemme päässeet tekemään aiemminkin, ja taas kerran Riemu pääsi aika nopsaan jyvälle mistä oli kyse. Pari kertaa Riemu lankesi houkutuksiin, ja saattoipa sieltä päästä pieni viiiuuuu kun jätin sen kaikkien ihanien ihmisten houkuteltavaksi luoksarin jättöön. Mutta lopputulemana oli odotusten mukaisesti tiukasti kontaktia hakeva, häiriöstä nostetta ottava ja ihanuuksista tietoisesti luopuva kakara. Ihana tsemppipoika <3

Poikkeuksellisen vaativassa häiriössä treenaaminen ei ole koiran kiusaamista. Oikein toteutettuna häiriötreenin voimistaa nopeasti koiran itsetuntoa, kasvattaa motivaatiota tehdä töitä ja vahvistaa sidettä ohjaajaan - flown siemen on kylvetty. Häiriötreenissä jos missä on tärkeintä vaatia koiralta vain asioita jotka se varmasti osaa. Toivotun ja ei-toivotun mustavalkoinen erottaminen selkeästi toisistaan ja oikea-aikainen palkkaus tuovat yllättävän nopeita tuloksia. Oman koiran lukeminen ettei sitä paineisteta yli omien rajojen on toki tärkeää, mutta hyvä treeniporukka on tässäkin kultaa kalliimpi - osaavat treenikaverit lukevat sekä ohjajaa että koiraa, ja suhteuttavat häiriön oikealle tasolle.

Kehun ja positiivisen palautteen antoa ei voi häiriötreenissä liikaa korostaa. Useat ryhmämme koirista ovat nuoria, ja näki nopeasti jos ohjaaja unohti vahvistaa toivottua käytöstä ja keskittyi vain huomauttamaan ei-toivotusta hapuilusta - koirat alkoivat paineistumaan ja ilme muuttua. Vaativa häiriötreeni muistuttaa siten armotta myös ohjaajalle positiivisen palautteen tärkeydestä. Jos ei koira sitä tee, niin ihanat kanssatreenaajat muistuttavat asiasta heti, eikä ohjaajan tarvitse yksin ahdistua viikkokausia asian parissa :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

~ Jenni

Tehis-kausi 2014–2015 aloitettu!

Eilen oli ensimmäiset tehis-treenit ja treenien päätyttyä vielä palaveri ryhmäläisten kesken. Nyt onkin mietittynä runko treenisuunnitelmalle, syysleiriä sekä muuta tähteellistä. Alla vielä ryhmän kokoonpano, ja koirakkokohtaiset esittelyt löytyvät oikealla olevien linkkien kautta.

TOKO-Tehoryhmä kaudella 2014–2015

Anna Silvan ja Devin
Jenni Sohlberg ja Riemu
Kati Tenhonen ja Sole
Mari Jokinen ja Felix
Marko Kivihalme ja Jay
Merja Kärkkäinen ja Ruu
Sara Malinen ja Iisi
Senni Vesterinen Sansa

Valintatyöryhmään kuuluivat: Charlotte Jaakola, Jaana Orava & Sanna Rautio

Aloitimme uuden tehis-kauden heti kisamaisilla treeneillä. Itse en kylläkään osallistunut Devinin kanssa kuin paikkaoloihin, koska Devin on tällä hetkellä pienellä saikulla ja remmilenkkeilyn ylittävät fyysiset rasitukset ovat nyt hetken kielletyllä listalla.

Paikkikset ovat meidän kompastuskivi. Devin on vauhdikas ja kiihkeä nuori uros, eikä kärsivällisyys kuulu sen vahvuuksiin. On siis sanomatta selvää, että on äärettömän tylsää makoilla tai istua paikoillaan, kun samalla ei saa edes katsoa vimmatusti ympäriinsä, vaihtaa asentoa, piippailla tai haistella maata.

Katsoinkin kateellisena, kun ryhmän muut koirat makasivat tai istuivat nätisti ja rauhallisesti rivissä ja oma koira esitti huonointa paikkista sitten kevään. Siinä sitten huomauttelin milloin mistäkin kielletystä asiasta, samalla yrittäen olla häiritsemättä vierellä olevaa Felixiä kielloillani. Toki myös Devinillä oli parempia hetkiä ja silloin siitä oikein näki, miten se tsemppaa, jottei kontakti minuun katkeaisi, vaikka agility-koirat kiitävät haukkuen viereisillä kentillä. Nämä hetket olivat vaan eilen kovin lyhyet.

Nyt taas jälleen pohdin, miten saisin rakennettua oikean mielentilan paikkiksiin. Ja että mitä kaikkea kielletyllä listalla tulisikaan olla. Keväällä ollessamme Jessica Svanljungin koulutuksessa oli puhetta, että nuorelle koiralle voisi sallia sivuille katselemisen, mutta kaikki muu on sitten kiellettyä. Devinin katselu ei kuitenkaan ole sellaista hetkittäistä, vaan riippuen ympäristöstä, niin poika jää joko kiinni johonkin asiaan pidemmäksi ajaksi tai vaihtoehtoisesti kääntää päätä vimmatusti puolelta toiseen sekä taaksepäin, jottei vaan jää mistään paitsi.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että minulla on käsissä aivan mahdottoman lupaava ja näyttävä toko-koiran alku, mutta että nuo paikkikset saavat koko paketin pilaantumaan. Onneksi sana periksiantamaton kuvaa niin Deviniä kuin minua, joten kyllä me vielä löydetään yhteinen sävel paikkiksiin. Siinä saattaa vaan mennä hetki.

Treeni-iloa syksyyn!