Kun kisaaminen jännittää...

Etukäteen se tuntuu aina hyvältä idealta. Saahan siitä paljon motivaatiota ja selkeän tavoitteen, aikataulun treeneille, deadlinen johon mennessä kaiken pitää olla valmista. Innokkaana tutkii kalenteria ja vaihtoehtoja. Hiekkakenttä vs nurmikenttä? Mikä tuomari? Aamukoe vs iltakoe? Oman seuran järjestämä vai aivan vieras paikka? 

Sitten ensimmäisen kerran vatsa kääntyy ympäri, kun huomaa kisakirjeen saapuneen sähköpostiin. Nyt se on todellista ja lähellä.  Sitten tulee vikat treenit ennen koetta. Nyt pitäisi jäädä hyvä mieli itselle ja koiralle. Ei saa mogata, ei tapella tai väännetä enää mistään. Tärkeää on fiilis. Jos se on hyvä, on kiva mennä kokeeseen. Jos taas treenit menevät pipariksi, jää sellainen olo, että oltiinkohan me nyt edes valmiiita. Miksi ihmeessä ilmoittauduin kokeeseen?  Kuinka noloa mennä esittämään jotakin räpellystä kaikkien niiden muiden taitavien koirakoiden joukkoon. Vaikka sanotaanhan sitä, että pieleen mennyttä kenraaliharjoitusta seuraa loistavasti mennyt koe.

Kisaa edeltävänä iltana vatsaa kipristelee. Mitä tärkeämpi koe sitä enemmän. Aina ei tule uni. Lauman vanhin koira, uskomattoman viisas, kiipeää sänkyyn. Eihän tuo hölmö omistaja muuten saa nukutuksi. Kisa-aamuna ei tee mieli syödä. Jotain olisi kuitenkin saatava alas, kun päivästä voi tulla pitkä. Kepo  on tärkeässä roolissa kisapaikalla ja kotona. Hän tekee parhaansa vaikka saakin äksyilyjä niskaan. Jännittävä ohjaaja ei ole aina sitä mukavinta seuraa. On sitä käynyt joskus niinkin, että auto on jo pihalla käynnissä, kun kisaaja kyykkii pää vessanpöntön päällä ja miettii tuleeko aamupalan muruset ylös.

Automatkalla kisapaikalle pitää kuunnella ne tietyt biisit. Tulee kisafiilis. Jännitys lievittyy. Tulee sellainen olo, että kyllä me oikeastaan osataan. Tulee halu saada kymppejä, tulee halu voittaa. 

Kisapaikalla on omat rutiininsa. Ensin ilmoittautumaan ja katsomaan miten kehät on. Koirat lenkille. Numerolappu selkään. Ennen omaa vuoroa vähän lämppää ja virittelyä. Kohta mennään. Edellisen koirakon kohdalla pulssi nousee. Tulee pakkoliikkeitä. Pitää kaivella taskuja, niistää nenää, rasvata huulia. Ja sitten kuuluu liikkeenohjaajan kutsu; ”Seuraava koira kehään!”. Pyydän koiran seuraamaan. Mennään, yritän hymyillä. Ja kas- kehässä usein ei jännitäkään enää. Odottaminen on pahinta, mutta kun pääsee tekemään on jännitys ohi.

Joskus vuosia sitten olin tanssiin liittyvässä katselmuksessa -en siis edes kilpailussa, ja kun tuli minun ja parini vuoro siirtyä lattialle, katosi jaloistani tunto. En tuntenyt lattiaa ja askeleet upposivat jonnekin tyhjyyteen– tanssi siinä nyt sitten. Tokokehässä tätä ei sentään ole tapahtunut, vaikka kepo onkin joskus huomauttanut, että jännittynyt kävelyni muistuttaa erehdyttävästi C-3PO:n liikehdintään. Ja jännittävä ohjaaja voi olla herkälle koirallekin vaikea tulkittava. Koira, joka treeneissä osaa, saattaa kisakehässä muuttua ohjaajaa rauhoittelevaksi ja hitaaksi. Aina treeneissä paikallaan pysyvät koira ei kestä kisamaista paikkamakuuta. Seuraamisessa koira jätättää tai ottaa muuten etäisyyttä ohjaajaan. Normaalisti varmat liikkeet menevät plörinäksi. Ohjaaja saattaa myös mokailla, unohtaa käskyttää koiraa tai antaa vääriä käskyjä. Vain muutomia esimerkkejä mainitakseni.

Mikä siihen kisajännitykseen sitten auttaa? Kisakokemusta ei saa kuin kisaamalla ja kokemuksen myötä jännityskin hiljalleen lievittyy. Lisäksi kisamaisia treenejä kannattaa tehdä omalla treeniporukalla ennen virallisia kokeita. Treeneissä voidaan rakentaa kehät, valita joukosta joku tuomariksi ja joku liikkeenohjaajaksi. Yleisöä voi olla paikalla taputtamassa ja höpöttelemässä kehän reunalla. Tällaisessa treenissä näkee hyvin mikä todellisen osaamisen taso on, miten koira reagoi häiriöihin ja palkkaamattomuuteen.

Ehkä kisaamaan kannattaa myös mennä vasta, kun liikkeet on opeteltu huolella. Tietäen, että ohjaaja ja koira molemmat osaavat. Kun liikkeet ovat hallussa ei ehkä jännitä niin paljon. Toisaalta kisakynnystä ei kannata nostaa liian korkeaksi tai virheitä pelätä liikaa, sillä kaikki mokaavat joskus, eikä se lopulta ole niin vakavaa. Ennen kaikkea kannattaa muistaa positiivisen ajattelun voima. Uskoa itseensä ja luottaa koiraan. Te olette upea tiimi ja kaikki on mahdollista!

Muutoksia kokoonpanoon

Yllättäen tehiksen kokoonpanoon tuli hieman muutoksia ja seura järjesti lisähaun tokon tehikseen syys-lokakuun vaihteessa. Alun perin ensimmäisessä haussa en hakenut tehikseen, mutta ajattelin nyt kuitenkin kokeilla ja tässä sitä nyt ollaan :)  Enemmän allekirjoittaneesta ja Yolasta voi lukea tuolta meidän esittelysivulta.

Eilen olin (ilman koiraa) tutustumassa porukkaan ja vähän ihmettelemässä tehiksen toimintaa. Tieto ryhmään pääsystä tuli sen verran nopealla aikataululla, että oikeastaan koko alkuviikko on mennyt toimintaan perehtyessä sekä agilitytreeneissä enkä oikein ehtinyt sen enempää pohtia, mistä jatkettaisiin Yolan kanssa tokon saralla.

Tällä erää oli treenivuoro jaettu kahtia: ensin treenasivat Marko & Jay, Kati & Sole ja Senni & Sansa, toisessa ryhmässä puolestaan treenailivat Mari & Felix, Anna & Devin sekä Jenni & Riemu. Näin ollen siis kaikkien ei tarvinnut hallilla ihan koko iltaa olla, vaikka hyödyllistä muidenkin treenejä on katsella ja pohtia.

Treeniin olivat kaikki suunnitelleet itse liikkeet mitä tehdään ja yllättäen ekasta porukasta kaikilla oli ohjelmistossa tunnari ja se olikin kaikille tällä erää hieman haastava. Muita liikkeitä näytti olevan ohjelmistossa mm. ohjattua noutoa, kaukoja, ruutua, seuruuta jne. Yksilösuoritusten jälkeen jäi vielä aikaa sen verran kivasti ennen paikkiksia, että kaikki ehtivät tekemään omia juttuja yhtä aikaa muiden koirakoiden kanssa kentällä.

Toisella ryhmällä oli ohjelmistossa mm. ruutua, tunnaria, ohjattua, metallinoutoa, luoksaria jne. Ennen tämän puoliskon omia treenejä tehtiin vielä paikkikset kaikki yhdessä sekä istuen että maaten. Itse toimin vähemmän onnistuneena liikkurina näissä ja kävin häiriöimässä makuun aikana. Pitänee kaivella taasen sääntökirja esiin, että muistaa paremmin miten liikkeet menivät ja missä kohti liikkuri käskyttää.

Näin tuorein silmin näytti toiminta treeneissä olevan oikein mukavan oloista. Kaikki oli mukana seuraamassa toisten suoritusta ja miten suoritusta saisi parannettua. Muutenkin fiilis oli kannustava ja positiiivinen. Odotan innolla talven treenejä ja ensi viikolla sitten jo Yolankin kanssa mukana tositoimissa!

-Paula

Mari koutsaa

Tokotehiksellä on tälläkin kaudella vakikouluttaja, ja uusikin tehisporukka valitsi kouluttajakseen Mari Leiviskän, ehkäpä muutaman viime vuotisen tehisläisen ylistyspuheiden perusteella. Sen verran tyytyväinen ainakin itse olin viime talven treeneistä, että ehdottomasti halusin vetää vielä toisen talven Marin kanssa. Toki pk-seudulla olisi tarjolla huikea määrä toinen toistaan parempia kouluttajia, mutta Mari on kyllä vakuuttanut meidät omalla sitoutumisellaan ja panostamisellaan.

Jay tarjosi treenikavereille vähän kismettiä ja namia VOI1 tuloksen seurauksena. Aivan mahtavaa että olen niin aikataulussa Jayn treenien suhteen. alle vuosi kisauran korkkauksesta ja olemme jo menossa kohti EVLää. Suuret kiitokset menee myös Marille.

Kati ja Sole aloitti. ottivat seuruuta, ja jonkin verran hakivat aktiivisuutta lisää perusasentoon ja liikkeelle lähtöihin. Pientä häiriönsietoa haettiin myös.

Senni ja Sansa ottivat ensin hyppynoudon palautusta, lähinnä vinoista linjoista. Sansa on välillä hakeutunut hypyn sivusta ohi, mutta selkeästi näkyy treeni auttaneen koska ei tullut kertaakaan sivusta ohi ja näytti selvästi aivot raksuttavan. Toisena aiheena oli zeta ja lähinnä ennakointi asennosta seuruuseen tulossa. Vähän korjailtiin ohikävelyillä ym. Tosi täpäkät maahanmenot Sansalla :)

Tässä välissä nautittiin vähän Saran tuomaa ykköstuloskakkua, kun Iisi aloitti kisauransa viime viikonloppuna upealla ykköstuloksella. Keskusteltiin tehiksen treenisuunnitelmista ja rytmittämisestä, ja saimme "siunauksen" näihin myös Marilta. Vähän mietittiin kisakalenteria sm kisojen suhteen ja ajatuksia siitä missä vaiheessa kukin on. Puhuttiin häiriötreenien merkityksestä ja mitä niillä haetaan kullekin.

Jay oli vuorossa seuraavana. "ongelmana" oli tunnari, jossa on tullut nyt aikapaljon sellaista takki auki fiilistä. Jay menee hurjalla vauhdilla kapuloille ja nappaa yleensä viereisen omasta, ja huomattuaan tämän korjaa tilanteen ja ottaa sen oman. Nyt alamme hakea lisää keskittymistä tekemiseen. Saa mennä toki kovaa, mutta pitää myös olla keskittynyt. Ehdimme vielä vilkaista pikaiseen ohjatun nykytilaa. En tajunnut viritellä ollenkaan joten se näkyi sitten niin että J meinas mennä suoraan kapulalle. Pari merkkiä alle ja sitten kapulaan. Nouto-osio oli kuulemma todella hyvällä mallilla. Merkille menoa pitää nyt vähän treenata vielä lisää, juuri sen kapulaviennin viiveen jälkeen. Jaylle nuo viiveet on muutenkin välillä ne haasteet, kun ei malttaisi nuori mies odotella, ehtii ajatus katketa.

Jenni ja Riemu otti ainakin noutoa ja loppuun vielä ruutua. en ehtinyt juurikaan seurata mitä siinä oli ongelmana.

Sara ja Iisi ottivat puolestaan avon kaukoja. nyt aletaaan hakea lisää etäisyyttä ja että kaukaakin pitää vaihdot suorittaa. Iisi on kyllä kauhean kivanoloinen koira. Todella aktiivinen. Kun tekee asiat niin tekee ne säpäkästi.

Anna ja Devin treenasi ruutua ja siellä näkyi olevan kosketusalusta. Ehtivät ottaa myös luoksarin stoppia, jotka näytti jo tosi mallikkailta.


Mari ja Felix potivat flunssaa kotona.

Aivan mahtavaa potentiaalia meidän tehiksessä. Upeita koirakoita. Aktiivisia koiria, motivoituneita ohjaajia siinäpä hyvä yhdistelmä. Selkeästi on nyt tehiksessä samantyyppisiä koiria ja se on kyllä aika kiva asia, koska saa paljon enemmän vielä irti treeneistä kun treenikaverin "ongelmat" on niin samankaltaisia.

Vielä kun saamme ensi viikoksi täydennyksenä yhden koiran lisää tehikseen, niin on paketti valmiina ja alamme luoda katseita kohti kesäkuun alkua.

Loppuun vielä kuva jonka laitoin fb: "treenikavereita odotellessa"

 

 

 

Ulkokentiltä hallitreeneihin

Tällä viikolla siirryimme ulkokentiltä treenaamaan Vuokkoset Areenalle. Ulkona meillä oli käytössä yhtä aikaa kaksi kenttää ja hallissa yksi, joten sisälle siirryttäessä treenitila hiukkasen pieneni. Treeniaikaa meille on varattu kuitenkin kivasti - klo 18.00-20.30.

Treeniohjelmassa ensimmäisissä hallitreeneissä meillä oli koemaiset treenit. Koska treeniaika meillä on aika pitkä, olemme sopineet, että jokaisella treenikerralla ei kaikkien ole välttämätöntä olla paikalla koko treeniaikaa. Koemaiset treenit ovat kuitenkin tähän poikkeus - kun kaikki ovat paikalla, saadaan aikaiseksi enemmän hälinää ja häiriötä. Sitä kautta saadaan luotua koemaisempi fiilis treeneihin.

Marko oli tällä kertaa treenien vetovastuussa ja suunnitteli suoritusjärjestyksen sekä toimi pääasiassa liikkurina, Annan avustuksella. Meillä oli Felixin kanssa toiseksi viimeinen suoritusvuoro, joten pääsin rauhassa seuraamaan muiden suorituksia aluksi. Hienoja suorituksia, taitavia koiria! Kun kaikki tehisläiset ovat minulle uusia treenikavereita, menee tässä aluksi hetki, että oppii tuntemaan koirakot - mitkä ovat kenenkin vahvuuksia ja mitkä haasteita. Kaikkien koirakon yhteistyö näytti ihanan iloiselta!

Felixin kanssa emme näissä ekoissa yhteisessä hallitreeneissä loistaneet. Meillä liikkeinä oli hyppy, tunnari, ohjattu ja zeta. Virittelin pitkästä aikaa Felixiä lelulla, ajatuksena, että jos Felixille ongelmallinen metalliin tarttuminen sujuisi paremmin. Virittely onnistui - Felix tarttui kapulan takaa heti, eikä jäänyt arpomaan ottaako kapulaa suuhun vai ei.

Seuraavaksi se yleensä varma liike, tunnari. Tällä kertaa itselleen epätyypillisesti Felix jäi pyörimään kapuloille, haisteli niitä ja haisteli lattiaa. Tuntui, että puuhasteli siellä monta minuuttia. Ihan uusi tilanne minulle, joten en osannut tehdä muuta, kuin odottaa. Lopulta luppakorva päätti nostaa jonkun tunnarin - liikkurit nyökkäilivät oikean merkiksi. Mahtavaa! Paitsi se, että Felix lähti viemään tunnaria ihan väärään suuntaan. Hetken arpoi, veisikö Markolle vai Annalle ja valitsi sitten Annan. Voi höhlä spanieli! Tulihan se sieltä lopulta minun viereen, kun annoin uuden käskyn. Vähän se näytti itsekin hölmistyneeltä.

Ohjattu muuten kivasti, mutta ehkä ensimmäistä kertaa ikinä haukahti merkiltä noutoon lähdettäessä. Viimeiseksi zeta, josta ei mitään hyvää kerrottavaa jälkipolville. Huono seuruu, väärät vaihdot (ihan hyvin voi spanielin mielestä istua joka sivulla) ja rumat kulmat. Zeta on ollut meille vaikea liike - se on sekä Felixin että minun mielestä tylsä ja vaikea. Tavoitteena zetan suhteen minulla onkin tällä kaudella se, että saamme siihen hyvän fiiliksen ja sitä kautta liikkeen onnistumaan.

Halusin ottaa tunnarin vielä uusiksi loppuun, Marko ehdotti välissä luoksetulon tekemistä pään nollaamiseksi. Näin tehtiin ja tämä onnistui liikkeenä kivasti. Ilmeisesti Christan ohjeilla ollaan päästy eteenpäin, koska nyt ei tullut pysähdysten ennakointia vaan oli kuulolla. Kiva! Tunnari uusiksi, tälläkin kertaa tosi pitkä haistelu, mutta toi oikean ja nyt jopa minulle.

Tehtiin vielä yhdessä lopuksi paikkaistuminen ja makuu. Istuminen Felixiltä hyvin, mutta makuussa yksi lonkalle meno 1,5 minuutin kohdalla. Nyt, kun tietää kauan pysyy oikeassa asennossa, on hyvä jatkaa tästä ajan kasvattamista asennossa ryhdikkäästi pysymisen suhteen.

Olimme tosi nopeita ja koska treeniaikaa oli, treenailimme vielä samalla kentällä kaikki yhtä aikaa vähän korjaavaa settiä. Tosi kiva huomata, että hyvin pystyimme olemaan samalla kentällä kaikki ja vaikka välillä tuli pientä törmäysvaaraa, koirat eivät reagoineet vaan tekivät keskittyneesti hommia oman ohjaajansa kanssa.

Tässä vielä kuva viime vuoden tehiksen leiriltä, jossa Felix myös päätti viedä kapulan muualle, kuin omalle ohjaajalle :D