Pettymyksiä seurasi hyvät tsemppaustreenit: tarjolla oli poweria, tsemppinameja ja suukkoja ohjaajille sekä mukavia treenejä koirille. Ohjaajat ehkä niitä tsemppejä kaipasivat enemmän, koirat tekevät hienoa työtä joka viikko, eikä niitä muiden tuomiot liikuta: ne ovat mielestään joka kerta ihan parhaita.
Teemana oli kisamaiset, mutta kovin montaa ainakaan kokonaista kisamaista suoritusta ei taidettu nähdä. Devinille tehtiin kokonainen ALO. Muuten nähtiin monenlaista liikkeiden hinkkausta lähtien kehääntuloista ja päättyen kapulan nostoihin. Paikkiksia tehtiin myös monessa erässä sillä toisille koirille tarvitaan häiriötä ja toiset taas ahdistuu liiasta häiriöstä.
Yksi tokotehiksen hienoimmista puolista on ainakin omasta mielestäni juurikin treenikaverien tsemppaus, joka tuli näissä treeneissä esiin enemmän kuin koskaan. Sara ainakin ansaitsisi ison tsemppaaja-palkinnon! Toisaalta vaatii aikamoista ihmistuntemusta tietää, mikä milloinkin tuottaa parhaan lopputuloksen. Aina kun ei voi kuitenkaan kehua treenikaveria maasta taivaaseen: jos kaikki liikkeet olisivat aina aivan täydellisen hienoja niin kehitystä ei tapahtuisi. Siksipä aina välillä täytyy osata antaa myös kritiikkiä. Kritiikkiäkin voi antaa monella tapaa ja tehiksessä aina välillä kritiikki on naamioituna pieneen kettuiluun. Näissä treeneissä mm kuultua: "Hyvä ettette aloita tunnarilla, siihen menis kuitenkin koko teidän vuoro kun ei se kuitenkaan onnistu!" Itselleni ainakin nämä kommentit aiheuttavat sellaisen näytetään niille-mielialan ja niin se auttoikin meitä suorittamaan lähes koko alkuvuoden parhaan tunnarin. Toki tällainen lähestymistapa vaatii hyvää ihmistuntemusta, jotta lopputulos on hyvä. Treeneissä on myös tasaisesti vitsailtu raipan käytöstä ohjaajien koulutukseen, ne pienet ylimääräiset avut kun on vaikeasti kitkettävissä pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti