Toko, kaikessa raivostuttavuudessaan ja pilkunviilauksessaan, on hyvin onnistuessaan täydellistä yhteistyötä ja flown hurmosta koiran kanssa. Kun liikkeet pilkotaan arvosteltaviin ja harjoiteltaviin osiin, alemmissa luokissa on joitain kymmeniä komponentteja. Siirryttäessä luokkia eteenpäin, liikkeet muuttuvat monimutkaisemmiksi, arvostelu tiukkenee, vaatimukset kovenevat, ja komponenttien määrä kasvaa jopa sataan per koeluokka. Osa tulee ehkä "ilmaiseksi", osa toistensa kylkiäisenä, mutta kyllä siinä riittää työsarkaa. Flow voi olla aika pitkän polun takana. Toko on kuin korttitalo, jossa jokainen komponentti on yksi kortti.
Kouluttajat peräänkuuluttavat ohjaajilta kriteereitä, vastuuta, fokusta, ilmettä ja visiota. Kuulostaa kohtalokkaalta? Ei suinkaan. Kyse on johdonmukaisuudesta. Että alusta asti on luonut itselleen mielikuvan, vision, miltä jokin liikesuorite täydellisenä näyttää. Millä ilmeellä ja vireellä koira tuolloin työskentele. Mihin koira on keskittynyt, fokusoitunut, kyseisen suorituksen eri vaiheissa.
Tätä mielikuvaa lähdetään tavoittelemaan huolellisella suunnittelulla ja palastelulla. Alkuun rakennetaan korttitalon perustaa, koulutetaan perusasioita vahvoiksi. Mitä pienemmiksi asiat koiralle palastellaan, ja mitä selvemmät kriteerit palkan ansaitsemiseen ovat, sitä nopeammin ja täsmällisemmin koira oppii halutun asian. Esimerkkinä perusasento: jos koira on saanut palkan kunhan istuu suurinpiirtein jossain ohjaajan sivulla, lopputuloksena saa taatusti perusasennon jossa koira istuu suurinpiirtein jossain ohjaajan sivulla. Jos haluaa että koira istuu täsmällisesti vaikka etutassut tasan omien varpaiden kanssa, täytyy asettaa kriteerit sen mukaan. Kun koira saa palkan vain ja ainoastaan täsmällisen oikeasta perusasentopaikasta, ja se oppii nopeasti ettei missään muualla kannata olla. Kannattaa lukaista uusimman Koiramme-lehden (11/2014) artikkeli työkoirien kouluttamisen uusista tuulista (s.90), siinä oli ajattelemisen aihetta myös tokoilijalle.
Jos lähtee ahnehtimaan tai oikomaan kouluttamisessa, havaitsee myöhemmin ettei tokokomponenttien korttitalo seiso riittävän vakaasti. Silloin on parempi korjata tehty lipsuminen taaempaa, kuin jatkaa vaativampiin asioihin ennestään huteran tuuri-korttitalon päälle. Huolimatta siitä, että paluu askeleen taaemmas saattaa vaatia kokonaisen liikkeen uudelleenopettelua, se kannattaa. Tuurilla voi selvitä kokeen tai kaksi, mutta onko se reilua koiraa kohtaan? Kukin päättäkööt itse.
Eriluonteiset koirat vaativat toki keskittymistä eri asioihin. Voit joutua pilkkomaan tehtävää omalle koirallesi pienemmäksi kuin treenikaveri omalleen. Kolmas koira vaatii enemmän työtä tehtäväerottelun kanssa, neljäs painii vuodesta toiseen liian korkean tai liian matalan vireen kanssa. Viides koira tylsistyy ja keksii liikkeistä omia variaatioitaan. Perusasioitakin täytyisi muistaa treenata, ja palkata, koko koiran koeuran ajan, jotta korttitalo seisoo tukevasti pystyssä. Samalla treenataan uusia komponentteja, uusia liikkeitä, ja ensi vuonna jopa uusien sääntöjen mukaisia asioita. Paljon tekemistä, paljon kortteja!
On keskimäärin mukavampaa kun asiat sujuvat, kuin että kaikki menee poskelleen. Jos korttitalo huojuu, hymyy hyytyy kokeneemmallakin tokottajalla. Huomaat kuinka treenisuunnitelmassa on keskitytty vain osaan liikkeistä, tai jokin perusasia on unohtunut pitkäksi aikaa. Paniikkipuheluita yön pimeinä tunteina. Tuleeko tästä yhtään mitään. Pahimmillaan olet jo ilmoittanut koiran kokeeseen ja edeltävällä viikolla havaitset että jokin kortti puuttuu kokonaan, vaikka se ihan varmasti juuri oli siinä... Silloin pyydetään treenikavereilta apua, tehdään sotasuunnitelma, kääritään hihat ja ryhdytään treenaamaan. Vaikka sitten parin viikon tehokuurina niitä kehäänmenoja ja tunnareita, koska minun kriteereilläni ei Riemulla muuten ole VOI-luokkaan vielä asiaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti