Vuoden mittainen kisatauko

Tajusin vasta ihan hetki sitten, että ilmoittaessani Sansan EVL-kokeeseen osuu koe samalle päivälle kuin vuosi sitten tehty voittajaluokan koe. Vuoden mittaiseen tokokisataukoon on monia syitä, mutta suurimpana varmasti koiran sairastelu ja Kennelliiton älyttömät doping-säännöt. Kumpa nyt ei saataisi juoksuja vielä lisäämään kisataukoa.

Treenattu on toki paljonkin, mutta kyllä silti sapettaa kun muut tekevät hienoja tuloksia ja me ei vaan saada edes kisata. Toisaalta pakotettu kisatauko on tehnyt hyvääkin, kun on ollut aikaa treenata pienempiäkin juttuja kuntoon. Toivonkin, että ollaan treenattu oikein kisoja ajatellen, koska testaamaanhan ei olla päästy (tai toki on kokeenomaisia settejä tehty).

Nykyisestä tehiksestä kauden alkaessa erikoisvoittajaluokassa olivat kisanneet vain Nina&Liina. Nyt olemme tekemässä joukkoryntäystä kun Marko&Jay ja Jenni&Riemu ovat jo tehneet hienoja tuloksia ja Kati&Sole ja minä ja Sansa ollaan menossa.

Näin pakollista kisataukoa viettäneenä voisin antaa yhden ohjeen kaikille tokokisaajille: muistuttakaa itseänne kehään menessä siitä etuoikeudesta, että saatte terveen koiranne kanssa kilpailla!

Pohdintaa kriteereistä ja korjauksista

Eilen saimme taas viettää antoisan treeni-illan Marin valvovan silmän alla. Kun meitä oli seitsemän innokasta treenaajaa paikalla, niin jokainen pääsi Marin teho-opetukseen noin 20 minuutiksi. Treeniaiheita meillä näytti olevan melko laajalla skaalalla; oli luoksetuloa, ohjattua noutoa, zetaa, kaukoja, sivulletuloja ja vaikka mitä.

Devinin kanssa keskityimme sivulletuloihin ja kaukojen maahan-istu vaihtoon. Minulla on itse vahva mielikuva siitä, miltä haluan sivulletulon näyttävän. Sivulletulon pitää olla nopea ja napakka, ja lisäksi asennon sekä suora että pysty, eikä perusasento saa valua liian eteen. Devinin kanssa on ollut vaikeaa saada nämä kriteerit täyttymään. Devin tekee herkästi turhan ison karteen tulleessan sivulle, jolloin sivulletulo ei ole nopea saatikka napakka. Jos taas saan sivulletulosta edes vähän napakamman ja tiiviimmän (ei edelleenkään niin energiseksi, kuin haluaisin), niin silloin perusasennon paikka on usein liian edessä ja asento puutteellinen (etujalat levällään).

Marin kanssa lähdimme ensin työstämään napakkuutta, kun se olisi kuitenkin se tärkein osio. Sitten kun motivaatio tulla sivulle on kovempi, niin on helpompaa puuttua itse perusasentoon. Pääsimme parhaaseen tulokseen ensin nostattamalla Deviniä, mistä sitten käsky sivulle ja siitä nopea vapautus, mistä ensin sosiaalinen palkka ja vasta sen jälkeen lelu/nami. Jos palkkaan Devinin vielä ollessa perusasennossa, niin silloin se valuu palkkamoodiin ja on matalassa asennossa etujalat sojottaen sivuille. Välillä on kuitenkin myös palkattava perusasennosta, mutta siinä pitää nyt olla tarkkana, että palkkaus tulee aina ylhäältä.

Tämä sama matala-asento ongelma esiintyy herkästi myös kaukojen maahan-istu vaihdossa. Tai itse asiassa ongelma esiintyy kaikissa liikkeissä, mistä pitää maasta nousta istumaan. Olen näissä yrittänyt pitää kiinni kriteeristä (etujalat on siirrettävä lähelle kroppaa). Devinin istuminen jää tästä huolimatta aina kriteereihini nähden vajaaksi, jolloin tietenkin korjaan (yleensä käsiavulla), mutta seuraavalla toistolla toistetaan sama virhe. Itselleni on tullut sellainen olo, ettei Devin varmaankaan ihan tiedä, mitkä ovat kriteerini. Sille maahan-istu vaikuttaa olevan yhtä kuin ensin matala istuminen, mistä uudella käskyllä pystympi istuminen. Koska en ole itse keksinyt hyvää ratkaisua tähän, niin olen laittanut maahan-istu treenit tauolle. Kun eihän siinä ole mitään järkeä jatkaa sellaisen kaavion parissa, mikä ei tuota tulosta ja mistä koira ei opi toivottua asiaa.

Korjaus pitää olla sellainen, että koira ymmärtää, mitä siltä toivotaan, muuten korjaus ei tuota tulosta. Devinille sain Marin avulla eilen ajatuksen maahan-istu vaihdon kriteeristä jalka-avulla. Jos istuminen jäi vajaaksi, niin koskin jalalla (tai kädellä) Devinin etutassuja kehotuksella, että näitä pitää siirtää kunnolla. Samalla jätin pois käsiavun korjauksesta, jolloin saimme enemmän ajatusta Devinin tekemiseen.

Paluu pääsiäisviikolle

Vähän jälkijunassa tulee pääsiäisviikon päivitys ja kaikenlisäksi meiltä Yolan kanssa jäi sen viikon treenit väliin. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan :)

Me tosiaan lähdettiin jo vähän aikaistetusti reissuun ja ajattelinkin tämän postauksen osalta palata takaisin Marin treeneihin. Yolan kanssa päädyttiin katsomaan luoksaria ja ennakointia. Suoriin luoksetuloihin Mari tuli keskelle huutelemaan seis-käskyä ja katsottiin miten Yola reagoi niihin. No sehän, yllätys yllätys, pysähtyi ja meinasi sen jälkeen pysähtyä myös Marin seistessä hiljaa paikallaan puolivälissä. Tätä pitäisi nyt siis jatkaa treeneissäkin. Pysäytyksiä Yola ennakoi hirvittävästi ja niihin oli puhetta, että kokeiltaisiin Iisillekin testattua karkuun juoksua. Kokeilin tätä itsekseni treenatessa ja ensimmäinen kerta toimi hyvin. Toisella kerralla ei enää yhtä hyvin, kolmannella ennakoi ja jäi jo taakse odottamaan sen näköisenä, että mä TIEDÄN tässä pitää pysähtyä! Olisi jo toisen kerran jälkeen pitänyt tajua ottaa se suoraan palkalle, mutta kun ei niin ei. Jatketaan tämän pohdintaa seuraavissa Marin treeneissä siis..

Lisäksi katsottiin vähän kaukoja. Näiden osalta olen vaihtanut tekniikan takajaloista etujalkojen paikalla pysymiseen. Liikeradat näyttää nyt hyviltä, mutta tässäkin Yola osaa, ainakin omasta mielestään, ja veivaa temppuja sellaista tahtia ettei mamma ehdi kissaa sanoa. Tämän osalta koitetaan löytää vähän rauhallisuutta tekemiseen.

Tässä loppuun vähän kuvasatoa aurinkoisista pääsiäispäivistä, Yola tosin ei ole mikään linssilude joten kuviin on päässyt mukaan myös junnukoira :)

 

Kenen joukossa treenaat?

”Joku, joka pääsee pään sisään, sun kans yhtä pitää, sanoo niinku asiat on, ei tarvi värittää.”

Ensimmäisen koirani kanssa treenasin todella paljon itsekseni. En kuulunut mihinkään koiraharrastusseuraan, jossa olisin päässyt lämpimään halliin pakoon talven pakkasia. Koirani ei tuohon aikaan oikein lelulla palkkautunut, joten  nameja syötellessä kuolatut paljaat sormet kohmettuivat lopulta tunnottomiksi ja silloin viimeistään oli lopetettava treenit siltä päivää. Eipä juuri kukaan liiemmin katsellut, oliko perusasento vinossa tai miten paljon olkapää kääntyi avuksi koiran tullessa sivulle. Tai mitä kaikkea se koira siellä jätöissä teki, oliko sen fokus jossain ihan muualla kuin loittonevassa ohjaajassa vai nuuhkiko se kenties nurmikosta mielenkiintoisia tuoksuja. Treenit olivat helposti myös kovin kaavamaisia. Kokonaisia liikkeitä, usein aina samoissa kohdin koiraa palkaten, koiralla ja ohjaajallakin kummasti aina ne samat virheet ja ongelmat. Niin treeneissäk kuin kokeissakin.

”Joko me on tehty jotain poikkeuksellisen oikein, tai noitten muitten semiposset on missannu tärkeit pointtei.”

Kun miettii viime talvea, niin eipä juuri ulkotreenejä tullut tehtyä. Omassa pihassa välillä jotain aktivointityyppistä työpäivän jälkeen, jos ei kentälle jaksanut lähteä. Lämpimään halliin omalle treenivuorolle ajellessa katselin toisinaan ulkokentillä sateessa ja viimassa tarkenevia parkkiintuneita pk-/peko-ihmisiä, jotka sitkeästi treenasivat siellä  lähes vuoden ympäri. Me hemmotellut tehisläiset viihdyimme hallin lämmössä ja kädet hamusivat karkkipussista tulos-/tsemppi-/reippausnameja joita joku ryhmäläisistä oli tuonut tarjottavina treeneihin.

”Kaiken minkä teen, ni teen sen taustajoukkojen takii. Ainaki mun elämä aina ollu joukkuelaji.Täällä porukkaa ei vaihdeta tai poukkoilla! Tehny valintani, loppuun asti oon samas sakis”

Tehiksen myötä voisin väittää kehittyneeni itse aivan hurjasti koiranohjaajana, treeniapparina ja liikkuriharjoittelijanakin. Hyvät treenikaverit ovat todella arvokkaita, yksin treenaamalla on vaikea saavuttaa sellaisia tuloksia ,mitä toimivassa treeniryhmässä saadaan aikaan. Arvostan sitä, että joku auttaa liikkuroimalla tai häiriköimällä, siirtämällä kapuloita tai kasaamalla ruutua. Ideoimalla uusia treejä tai kertomalla, että koirani touhuaa selkäni takana jotain ihan muuta kuin mitä pitäisi . Ja kyllä minäkin mietin ryhmätreenien jälkeen oman koirani lisäksi myös niitä muita ryhmän koirakoita, varsinkin jos jollakin on ollut kokeessa epäonnea tai jokin liike tai asia ei suju treeneissä. Joskus toisen epäonnistuminen tuntuu melkein pahemmalta kuin oma varsinkin jos tietää miten paljon töitä ohjaaja on koiransa kanssa jo asian eteen tehnyt.

”Sä voit puhuu musta monikossa, koska taas on koko jengi koossa. Oon etuoikeutetus asemassa, kun saan jakaa kaiken teidän kanssa. Näin on.”

Hyvät treenikaverit osaavat antaa sekä positiivista että myös rakentavaa negatiivista palautetta. Itse pidän siitä, että minulle sanotaan suoraan, jos teen jotain tyhmää, kuten palkkaan koirani väärästä asiasta tai lepsuilsen kriteerien kanssa. Toki päivästä toiseen voisi olla ikävää kuulla pelkästään olevansa surkea joten joskus on kiva kuulla myös koiran edistyneen meille vaikeassa asiassa. Treenikaverit ovat nähdeet kehityksen alun haparoivista askelista sinne valmiiseen koesuoritukseen saakka. Heille on helppo jakaa ne negatiiviset tuntemukset ja sanoa suoraan, että tänään ei ole todellakaan paras mahdollinen päivä. Treeniporukka jos kuka ansaitsee kiitoksen sitten, kun kisoissa tulee menestystä. He ovat tehdeet ohjaajan kanssa ison työn tulosen saavuttamiseksi.

”Kenen joukoissa seisot? Kenen lippua sä kannat? Kerro, kelle sä sen teet? Ei oo mua, on vaan me.”

 (lyriikka lainaukset tekstin lomassa Elastisen Kunnon ukkoi-biisistä)

Herkuttelua ja koutsausta

Keskiviikko ja se aika kuusta kun  Mari tulee koulimaan meistä taas vähän parempia. Kuten Nina jo tuossa aiemmin kirjoitteli, viikonloppuna urakoitiin kisoissa hyviä tuloksia ja nyt oli vuorossa herkuttelun aika. Kolme ykköstulosta EVLstä samalta treeniporukalta samana viikonloppuna on aika kelpo suoritus, varsinkin kun kaksi meistä oli kesällä vielä alemmissa luokissa ja koiratkin vasta 2v. taitavat. Nyt on sitten kaikilla armoton koepaikan metsästys kaikilla käynnissä (olenko jo tarpeeksi tästä purnannut, mutta kuinka epätasa-arvoista voi olla kun sm-kisoihin pääseminen on kiinni siitä saatko koepaikkaa).


No mutta Marin treeneihin. Iisi aloitteli, luoksetulossa on nyt sellaista pientä palkanodotusta ja se aiheuttaa lievää silmän käyttöä. Tätä pohdiskelivat kovasti. Karkuunjuoksulla saatiin stoppeihin hyvää täpäkkyyttä lisää ja jäi se ennakointi pois. Seuruuta ehtivät vielä pienen tovin miettiä. tässäkin lähinnä askelia. Ohjaajan pitäisi muistaa tehdä käännökset paikallaan, eikä niin että astutaan sivuun aina kääntyessä, olen huomannut kisoissa, että tosi moni tekee käännökset niin että ikään kuin väistävät koiraa tai sitten harppaavat oikein kunnolla karkuun, käännöksissä. Käännös on paljon siistimpi kun sen tekee paikallaan, ja kun kyseessä on vielä käännös paikallaan seis, eikä käänny vasempaan ja ota askel seis.


Linalle tehtiin treeneihin vähän uusia haasteita. Erilaisia häiriöitä ja vaikeutuksia, jotta saadaan lisää ryhtiä ja kuuntelua tehtäviin. ohjatussa oli paljon ihmisiä ohjaajan ympärillä jotta piti keskittyä siihen omaan ihmiseen. Ruutua niin että ohjatun kapulat oli matkalla ja jopa ruudussa. kivoja pikku killereitä. ja lopuksi vielä tunnariin pientä viilausta.


Devin, näkyi tekevän ainakin luoksaria ja jotain muuta pientä, itse keskityin valmistautumaan omaan vuorooni. niin ja herkutteluun.


Jayn kanssa otettiin ensin kokeissa tahmeita sivulta maahanmenoja, tähän nyt kuurina varmuutta lisää, aina pitää mennä alas asti vaikka olisi lelu heilumassa nenän edessä. Kokeissa Jay jää helposti liikkuriin tai merkkiin jumiin ja käskyn kuuntelu on vähän vaillinaista ja jää kyynärät ilmaan (toivottavasti kukaan tuomari ei lue ja ala tarkkailla, hah), ja tähän liittyen vielä jatkona sitten luoksarin stoppia. takapalkka on edelleen hyvä, ja nyt lisätään vähän variaatioita, mm pitää tulla läpi myös nätisti ja kierrätys ja takapalkalle. tehtiin myös pentutreeninä stoppi ja takapalkka, ja oli aika mieletön. tosi hyvä. pitäs muistaa tehdä enemmän taas pentutreenejä ja muuten helpotettuja


Riemu olisi vain halunnut fiilistellä ykköstulostaan ja halailla Jennin kanssa koko setin (vai oliko se toisinpäin). Taisivat nyt kuitenkin jotain tehdä, ruutua ja seuruuta jos en ihan väärin muista, kun itse olin juuri ollut vuorossa, niin piti tankkailla vähän herkkuja välillä ;)


Yola, keskittyi myös luoksariin, ja stoppeihin. hassua miten joka kerta on tosi monella aina sama aihe.


Sansa. halusi tehdä ohjatun suuntia, ja sitä ennen zetaa. Zetassa on tärkeä että koira on kunnolla auki, ja kuuntelee mikä asento sieltä olisi tulossa. väliin on hyvä tehdä hämyjä ja tyhjiä välejä ym, jotta koira pysyy kuulolla. Sansa oli kyllä taas niin innokkaana tekemässä.


Sole oli tällä kertaa nautiskelemassa lomasta jossain kaukana. ja haaveilemassa tulevista pennuistaan ;)

Onpa kivaa kirjoittaa iloisista asioista !!

Keskiviikon treenit oli kisamaiset jakautuneena kahteen ryhmään. Teimme parittain liikkuroitua treeniä.

Viikonloppuna oli ihan oikeaa kisailua HSKH:n tokokokeissa. Kisailua, jossa aika moni TOKO tehisläinen oli myös kehän toisella puolella; Jenni liikkuroi, Marko ja Nina oli koetoimitsijana ja Senni teki pitkää päivää ja myös Sara ja Anna oli töissä. Kisaamassa oli tehis tai "wannabe-tehis" :) koiria.

Lauantaina Liina istui "mestarin" vieressä koko paikkaistumisen, ja sain sen paikkamakuuseen ja ylöskin vielä. Yksilöliikkeissä räpläsin, vaikka kuinka yritän lopettaa, ja Liina sai 1-tuloksen.

Sunnuntaina olin ensimmäistä kertaa vastaavana koetoimitsijana. Ihanan paljon koejärjestelyihin liittyviä asioita on valmiiksi mietitty. Kaikenlainen organisointi on sujuvaa ja talkoolaiset osasivat hienosti tehtävänsä. Kaiken sujuessa on helppoa olla mukana. Kiitokset kokeen järjestelyihin osallistuneille, kokeneimmille, jotka jaksoivat auttaa ja talkoissa uurastaneille !

Sunnuntai oli hieno päivä tehisläisille tuli monta ykköstulosta; Jenni ja Riemu, sekä  Marko ja Jay saivat 1 -tuloksen. Lisäksi moni tuttu sai hyviä 1 -tuloksia: Tarkemmin HSKH sivuilta. Onnittelut kaikille menestyneille ja koiransa kanssa työskentelystä nauttineille !

Kisoissa valmistui uusia TOKO valioita, kuten aiempien vuosien tehisläinen Sanna ja Hups.

Seuraavalla viikolla palkittiin HSKH:n tokotehiksen aiempien vuosien jäsenet Sanna ja Hilda HSKP:n vuoden 2014 TOKO tulokas ja Mirjami ja Kengu  TOKOkoira tittelillä ja pokaalein.

Oikeaa fiilistä etsimässä

Viimeisten kuukausien aikana olen Solen kanssa miettinyt liikkeiden teknisen suorittamisen sijaan enemmän fiilistä ja tunnetta. Välillä on tuntunut, ettei meidän tekemisestä tule mitään ja toisina hetkinä sitten tunne on ollutkin jotain muuta. Tätähän tämä harrastaminen tietysti on, kun antautuu tunteiden valtaan. Onneksi pohjalta on suunta vain ylöspäin ja vaikeiden hetkien jälkeen onnistumisesta osaa toivottavasti myös nauttia paremmin.

Olin jo pidempään miettinyt, että haluaisin Solesta iloisemman näköisen töitä tehdessä. Tammikuun hyvin menneen kokeen jälkeen asia tuli uudestaan mieleen, kun katselin kokeesta kuvattua videota. Halusin nähdä jotain, mikä ei kuitenkaan ollut meille sopivaa tai tavoiteltavaa, enkä samaan aikaan nähnyt montaa siellä olevaa hyvää asiaa. Onnistuneiden liikkeiden ja toimivan kokonaisuuden sijaan näin monia puutteita ja virheitä enkä enää kokeen jälkeen muistanut sitä hyvää fiilistä, joka oli kokeen aikana. Itse koetilanteessa koirani toimi paremmin kuin treeneissä ja alun jännittämisen jälkeen pystyin nauttimaan kehässä olemisesta.

Helmikuun alussa olimme HSKHn järjestämällä Korrien kurssilla. Riitta on nähnyt Solea pennusta asti treenien merkeissä, mutta Pekka oli meille uusi tuttavuus. Halusin näyttää hänelle kokonaisuutta pienen kisamaisen harjoituksen merkeissä ja saada kommentteja tekemisestä, kun uutena ihmisenä näkee tilanteen eri tapaan kuin aiemmin meidät tunteva. Tämä olikin paljon hyödyllisempi kuin olisin osannut ajatella, koska mielikuva ja tavoitetila meistä oli päässyt menemään väärään suuntaan. Tähän liittyvän keskustelun yhteydessä sain toivottavasti itseni palautettua takaisin raiteille.

Käytännön harjoituksena teimme Pekan kanssa temppua sosiaalisella palkalla. Ajatuksena tuossa oli, että teemme jotain täysin uutta liikettä/temppua, johon ei koskaan liitetä muuta kuin sosiaalista palkkaa. Meidän tempuksi keksittiin kynän siirtäminen maasta treenikoppaan. Tuo olikin paljon hankalampaa ohjaajalle kuin itse ajattelin, koska ohjaajana piti olla paljon normaalia aktiivisempi ja sai auttaa koiraa tajuamaan ideaa. Näiden harjoitusten kautta opimme lisää toisistamme ja sosiaalisesta palkasta.

Itseltäni tosiaan pääsi tämän kaiken keskellä unohtumaan, ettei Solen iloisuus ole riehakasta. Keskittyminen töihin on vahvaa ja Sole pitää töitä vakavana asiana, joten tavoiteltava tila on rentous, varmuus ja vauhti. Näiden parissa siis jatkan harjoituksia ja arvostan enemmän myös hienon työnarkkarini vahvuuksia.