Sivut

torstai 9. huhtikuuta 2015

Kenen joukossa treenaat?



”Joku, joka pääsee pään sisään, sun kans yhtä pitää, sanoo niinku asiat on, ei tarvi värittää.”

Ensimmäisen koirani kanssa treenasin todella paljon itsekseni. En kuulunut mihinkään koiraharrastusseuraan, jossa olisin päässyt lämpimään halliin pakoon talven pakkasia. Koirani ei tuohon aikaan oikein lelulla palkkautunut, joten  nameja syötellessä kuolatut paljaat sormet kohmettuivat lopulta tunnottomiksi ja silloin viimeistään oli lopetettava treenit siltä päivää. Eipä juuri kukaan liiemmin katsellut, oliko perusasento vinossa tai miten paljon olkapää kääntyi avuksi koiran tullessa sivulle. Tai mitä kaikkea se koira siellä jätöissä teki, oliko sen fokus jossain ihan muualla kuin loittonevassa ohjaajassa vai nuuhkiko se kenties nurmikosta mielenkiintoisia tuoksuja. Treenit olivat helposti myös kovin kaavamaisia. Kokonaisia liikkeitä, usein aina samoissa kohdin koiraa palkaten, koiralla ja ohjaajallakin kummasti aina ne samat virheet ja ongelmat. Niin treeneissäk kuin kokeissakin.

”Joko me on tehty jotain poikkeuksellisen oikein, tai noitten muitten semiposset on missannu tärkeit pointtei.”

Kun miettii viime talvea, niin eipä juuri ulkotreenejä tullut tehtyä. Omassa pihassa välillä jotain aktivointityyppistä työpäivän jälkeen, jos ei kentälle jaksanut lähteä. Lämpimään halliin omalle treenivuorolle ajellessa katselin toisinaan ulkokentillä sateessa ja viimassa tarkenevia parkkiintuneita pk-/peko-ihmisiä, jotka sitkeästi treenasivat siellä  lähes vuoden ympäri. Me hemmotellut tehisläiset viihdyimme hallin lämmössä ja kädet hamusivat karkkipussista tulos-/tsemppi-/reippausnameja joita joku ryhmäläisistä oli tuonut tarjottavina treeneihin.

”Kaiken minkä teen, ni teen sen taustajoukkojen takii. Ainaki mun elämä aina ollu joukkuelaji.Täällä porukkaa ei vaihdeta tai poukkoilla! Tehny valintani, loppuun asti oon samas sakis”

Tehiksen myötä voisin väittää kehittyneeni itse aivan hurjasti koiranohjaajana, treeniapparina ja liikkuriharjoittelijanakin. Hyvät treenikaverit ovat todella arvokkaita, yksin treenaamalla on vaikea saavuttaa sellaisia tuloksia ,mitä toimivassa treeniryhmässä saadaan aikaan. Arvostan sitä, että joku auttaa liikkuroimalla tai häiriköimällä, siirtämällä kapuloita tai kasaamalla ruutua. Ideoimalla uusia treejä tai kertomalla, että koirani touhuaa selkäni takana jotain ihan muuta kuin mitä pitäisi . Ja kyllä minäkin mietin ryhmätreenien jälkeen oman koirani lisäksi myös niitä muita ryhmän koirakoita, varsinkin jos jollakin on ollut kokeessa epäonnea tai jokin liike tai asia ei suju treeneissä. Joskus toisen epäonnistuminen tuntuu melkein pahemmalta kuin oma varsinkin jos tietää miten paljon töitä ohjaaja on koiransa kanssa jo asian eteen tehnyt.

”Sä voit puhuu musta monikossa, koska taas on koko jengi koossa. Oon etuoikeutetus asemassa, kun saan jakaa kaiken teidän kanssa. Näin on.”

Hyvät treenikaverit osaavat antaa sekä positiivista että myös rakentavaa negatiivista palautetta. Itse pidän siitä, että minulle sanotaan suoraan, jos teen jotain tyhmää, kuten palkkaan koirani väärästä asiasta tai lepsuilsen kriteerien kanssa. Toki päivästä toiseen voisi olla ikävää kuulla pelkästään olevansa surkea joten joskus on kiva kuulla myös koiran edistyneen meille vaikeassa asiassa. Treenikaverit ovat nähdeet kehityksen alun haparoivista askelista sinne valmiiseen koesuoritukseen saakka. Heille on helppo jakaa ne negatiiviset tuntemukset ja sanoa suoraan, että tänään ei ole todellakaan paras mahdollinen päivä. Treeniporukka jos kuka ansaitsee kiitoksen sitten, kun kisoissa tulee menestystä. He ovat tehdeet ohjaajan kanssa ison työn tulosen saavuttamiseksi.

”Kenen joukoissa seisot? Kenen lippua sä kannat? Kerro, kelle sä sen teet? Ei oo mua, on vaan me.”

 (lyriikka lainaukset tekstin lomassa Elastisen Kunnon ukkoi-biisistä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti